En ennen tätä hetkeä tiennyt josta nyt kerron jo menneessä ajassa tapahtuneessa, että miten elämä voi olla naps ja siinä kaikki. Toki älyllisesti sujuvasti sanaillen olen asiaa pyöritellyt, vaan en näin kun sen koin erään vaelluksen päätteeksi.

Olin laskeutumassa mäeltä joka kääntyi loivasti oikealle. Äkkiä havaitsin miten nuori vaalean kukertava kissa juoksi aikeenaan ylittää tie. Samaan aikaan kohdalle tuli pakettiauto.. jonka vasemman etupyörän alle kissa jäi. Kuului vain rusahdus ja se oli siinä.

Jotain lähti, jotain jäi.

Jäin myös miettimään elämän arvottamista, miten olen elossani antanut arvoja elämän esiintymiselle muodossa tai toisessa.

Miten toisen muoto elämässä voi olla arvokkaampaa kuin toisen?

Kissan elämänhenki on sama kuin mun, samoin hyttysten joita olen mäiskinyt selkään urakalla.

Puhumattakaan kärpäsistä, paarmoista tai niistä pienen pienistä faaraomurkuista joita tääl joskus vilistelee. Unohtamatta tuota ikiaikaista selviytyjää jota torakaksi kutsutaan. Mäiskis, mäiskis ja läps, sinne elo läks. Ihmisen tappaminen on rikos, mutta ”arvoeläimen” tappaminen on nautittavaa?

Sisältö on sama, eli henki läks, en ymmärrä. Niin ja tietysti kaik tää on mieleni heijastumaa jota sitäkään en ymmärrä 🤗

Huomasin myös miten ohjelmoitu mieleni rupes keksimään mystisiä selityksiä tapahtuneelle malliin, että täytyyhän tässä olla joku idea et miksi tämä tapahtui?

Tuotti melkoisia vaikeuksia hyväksyä se, että elämän henkäys on mitä se on ja piste joten hetkeäkään en enää hukkaa jonninjoutavaan koska ”se” on hollilla koko ajan.

Kissa heitti henkensä jotta sain aihetta tarkastella asenteitani. Selitys se on tämäkin, yhtä hyvä tai huono, ihan sama tai mieluummin kui vaan niin kuin ystäväni asiansa ilmaisee.