Olin pitkään hommissa yhdessä painotalossa. Sitten työkaverini lähti omille teilleen ja jätti minulle perinnöksi vaaksanmittaisen ja silloin vielä puhtaan vaaleanpunaisen marsipaanipossun. En edes miettinyt sen syömistä.
Siinä se majaili ikkunalaudalla pölyttymässä sekä nokeentumassa. Sitten tuli oma aikani lähteä toiseen mutta paljon pienempään painoon.
Pidin kunnon läksiäiset, onnellisten juhlapuheiden (he pääsivät eroon minusta ja minä heistä) jälkeen juhlallisesti luovutin tärvääntyneen marsipaanipossun työkavereilleni jotka eivät suinkaan siitä ilahtuneet.
Aika kului etiäpäin. Oli kaunis kesäpäivä kun painomme ovikelloa rimputeltiin voimallisesti. Menin ja avasin oven.. mutta ketään ei missään. Siinä edessäni oli hiton iso laatikko ja päällä nimeni. Olin varautunut painavaan lootaan, mutta se olikin kevyt kuin höyhen.
Toin laatikon sisään ja avasin.. sisällä oli toinen laatikko hyvin narutettuna ja siinäkin nimeni. Avasin senkin ja taas pienempi loota.. lootia oli lopulta kuusi kappaletta ja pienimmässä oli marsipaanipossu joka oli kuin olikin löytänyt tiensä evakkomatkaltaan.. jälleen ikkunalaudalleni.
Tillittelimme siinä toisiamme ja en ole ihan varma, mut olin näkevinäni nopean hymynkareen possun pärstäs.
Mukana ei seurannut mitään lappusia tahi selittelyjä. Annoin asian olla ja possun levätä. Sitten äkkiä sain koston heurekan kaamean.. ja kun oli kesä sekä mansikka-aika parhaimmillaan keksin oikein kieron ajatuksen.
Aikaisemmin aina kesäisin nyt jo taivasmatkoille lähteneen äitini bravuuri oli mansikkakermakakku kerran kesässä painon pojille. Koneet pysähtyivät joka kerta kun kakku tuli ja kiireet siirtyivät minne lie.
Ikään kuin sopivasti olimme tehneet heille jonkun alihankintaduunin ja sen valmistuminen sopi ajatukselleni oikein hyvin. Kiikutin possun mammani luokse ja oikein viattomasti maanittelin häntä loihtimaan vielä kerran hänen mainion mansikkakakkunsa erityiskiitoksena entiseen duunipaikkaani.
Äiti suostui ensin, mutta heti perään kieltäytyi jyrkästi ryhtymästä moiseen myrkytykseen. En antanut periksi ja lopulta sovittiin, että hän tekee kakun ja possu kääritään elmukelmuun sekä jemmataan umpimähkään kakun uumeniin.
Mansikkakermakakku sekä tehty työ valmistuivat samaan aikaan. Tilasin lähetin joka vei molemmat tuotteet entiseen painooni. Kaikki seuraava on heidän kertomaansa:
”Lähetti saapui, tuoden painetun homman ja kakkulootan jossa päällä lappu ”Terveisiä äidiltäni, hän halusi ilahduttaa teitä ja samalla toivottaa hyvää kesää.”
Koneet seis ja pojat kerääntyneinä pomoa myöten kakun ympärille. Epäilys oli suuri sillä tunsivathan he umpikieron luonteeni. Hetki oli yhtä herkkä kuin epyktin maalla joskus, kun vaa’an toisella puolen oli höyhen ja toisella ”viaton sydämeni” joka oli jälleensyntynyt vaaksan mittainen marsipaanipossu.
Yksi miehistä rohkaistui ottaen pitkän terävän veitsen ryhtyen tökkimään reikiä (ei kuitenkaan antamaan reikiä)..
Ohi..ohi..ohi.. ja sitten kops. Sika löytyi..
Jäin odottelemaan kotipossuni kotiinpaluuta, mutta taisi pojilta loppua mielikuvitus..