Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Miten sain tarvitsemani harvinaisen työkalun ja miten minua opetettiin hyväksymään kaikki mitä on, samanarvoisena, ilman tuomitsemista.
Työni on vienyt minua eri paikkakunnille ja olen ’joutunut’ etsimään asuntoja ja päätynyt kolme kertaa rakentamaan talon, viimeksi Hyvinkäälle.
Tapanani on ollut tehdä aika paljon itse niitä töitä joita olen osannut. Olin asunut Hyvinkäällä jo muutaman vuoden kun sain taas rakentaa talon, kun kerran tonttikin tuli hankittua.
Rakentamisen loppuvaiheessa olin tekemässä saunaa pesuhuoneineen ja olin valinnut ja hankkinut laatoitukseen suuria laattoja, mitoiltaan 300 x 600 mm.
Vasta kun olin aloittamassa laatoittamista huomasin että laattaleikkurini on sopiva vain 300 mm laattojen käsittelyyn.
Aloin etsiä leikkuria rautakaupoista eri kaupoista Hyvinkäältä sekä Helsingin seudulta löytämättä mistään riittävän suurta…
Samoihin aikoihin oli paikkakunnalle tullut Lidl’in myymälä ja olin niin kotimaisten vanhojen yritysten lumoissa että olin ajatellut että minun ei tarvitse mennä ulkomaisessa omistuksessa olevaan ruokakauppaan. Eihän sieltä saisi kuin ulkomaista tuontiruokaa. Minkähän laatuista se mahtaisi ollakaan!
Oli taas lauantai kun etsin laattaleikkuria mutta mistään sellaista ei löytynyt, ei Hyvinkäältä eikä Vantaalta. Harmistuin ajellessani kaupungissa kun en voinut aloittaa laatoittamista.
No- rauhoitin mieltäni- ja ajaessani ajattelin että käynpä ostamassa litran maitoa sekä jotain mehua ja kun tuo Lidl on matkan varrella käyn samalla katsomassa millainen se saksalainen kauppa on sisältä. Kai siellä maitoa on myynnissä.
Niin ja varmaan arvaatte että tämä juttu kertoo ihmeestä- käytännöllisestä ihmeestä. Maidon ja mehun lisäksi kauppa tarjosi minulle riittävän kokoisen laattaleikkurin, jolla sain odottavan työni aloitettua ja tehtyä valmiiksi.
Opetus on että tämä maailman logiikka on jotain sellaista mitä emme ymmärrä. Emme ymmärrä emmekä hallitse sitä ja saamme opetella näkemään sen sellaisena kuin haluamme.
Helpointa se on kuitenkin siten että opettelemme hyväsymään sen täysin anteeksiannettuna, joka tarkoittaa että emme liitä siihen minkäänlaisia odotuksia tai arvolatauksia sen hyvyydestä tai huonoudesta. Maailman ainoa tarkoitus on että oppisimme että sillä ei ole tarkoitusta, siis paradoksi!