Kirjoittaja: Mauri Rantala

Raha, tuo mieltäni liikuttava väline joka on lyöty jonkinlaisesta metallista & painettu paperinpalalle tai esiintyy virtuaalinumeroina jotka siirtyilevät paikasta toiseen.

Sille on sovittu jokin arvo ja keskinäisten sopimustemme mukaan voin myydä sitä, ostaa sitä tai kuluttaa sitä.

Olen myös yrittänyt varastoida sitä, istua sen päällä, olla kuluttamatta. Olen pihistellyt, olen ollut ahne ja myös kuluttanut koko sydämeni kyllyydestä.

No mitä raha on minulle tuonut? Jonkun verran onnia, tosin katoavaa sellaista. Toteutuneita toiveita, mahdollisuuksia laajempaan liikkumiseen. Anteliaisuuttakin olen voinut toteuttaa sekä holtitonta rahankäyttöä. Kaikki mikä on sisään tullut, on myös ulos mennyt.

No, kadunko? En, en tippaakaan sillä haahuilemisella/ toivomisella/ ajattelemisella en olisi kyennyt toteuttamaan sitä yhtä ainutta elämäntapaa jota olen intohimolla toteuttanut jo viisitoistavuotiaasta kun huijasin itseni merille, josta lopulta nalkkiin jäin.

Kottikärryllisiä rahaa olen kaatanut maailman meriin jotta olen päässyt keinumahan avarilla ulapoilla.

Käytän useasti kuvakieltä itselleni jossa myös kattilalla on oma paikkansa. Kattilassani yleensä porisee erilaisia keittoja mm. ihmissuhdekeittoa/ käärmesoppaa joka on tulehtunutta suhdekeittoa/ ilolientä ym.. ja tämä rahakeitto se vasta mielenkiintoinen on.

Siellä se porisee ja sitä kautta kertoo, että aihe on edelleen ja aina vaan kovin ajankohtainen. Minulla aitiopaikkana on olla kattilan yhdellä reunalla ja kokemuksellisesti kokea yhtä rahasiivua kerrallaan, että mitä se herättää minussa.

Yhdellä siivulla tai sektorilla sain kokea kohtuullista & säännöllistä rahavirtaa joka mahdollisti turvatun elämisenlaadun. Sen vastakkaisella puolella sijaitsi työ/ tavoitteellisuus/ uhrautuminen ym.. Kun tuota kokemuslaatua tuli tarpeeksi otin yhden askeleen ja jo avautui uudenlainen kokemusmaailma rahasoppaani.

Sektori vaihtui ja elämääni astui runsaus/ runsauden sisäistäminen. Minähän villiinnyin vallan kokonaan. Ei lumisokeus, vaan rahasokeus sumensi kaiken arvostamiskykyni.

Tämän siivun rinnalla toimi energialaatu jota en kyennyt tunnistamaan silloin, tiedän sen nyt ja sen laadun nimi oli ahneus. Ahneus se vasta veijari onkin ja täystyrmäys oli se kun tunnistin olevani superahne.

”Kaikki mulle ja heti”.

Toisaalta sain myös hyvän opetuksen vanhasta sananlaskusta

”Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa”.

Lainasin kavereilleni uskoen hyviin sanoihin. No, voinhan ajatella niinkin, että vanhat karmavelkani on maksettu systeemillä ”hammas hampaasta jne…” Jäin menneisyydessä velkaa jota en maksanut ja nyt se on riihikuivalla kuitattu?

Tuli aika jolloin hyppäsin suoraan edellisen kokemuksen vastakkaiselle puolelle, jossa kokemuskenttääni saapui koettavaksi nolla. Yksi vuosi nollatuloilla. Ihmettelen vieläkin, että miten elin tuon ajan? Kuitenkin ruokaa oli, laskut meni maksuun ajallaan eikä puutetta ollut. Sain sen mitä tarvitsin, en sitä mitä halusin. Äärettömän kiitollinen olen tuostakin kokemuksesta.

Otan askeleen kattilani reunalla, käännän fasaadini kohti rahasoppaa. Soppani porisee iloisesti pulpahdellen. Istahdan katselemaan kiitollisena rahasoppani opetusta ahneudesta ja mitä kaikkea se voikaan tuoda mukanaan.

Olen uudestaan arvottanut kattilani reunankierrolla nuo metallinpalat & paperilappuset. Olen saanut nähdä sekä kokea rahan monet muodot sekä mieleni liikkeet ja nyt näyttää siltä, että rahasoppani saa rauhassa porista. Se on tullut kirkkaammaksi ja siitä kiitos.