Kirjoittaja: Mauri Rantala
Yksi herkullisimmista huiputuksista johon törmäsin sattui Marokossa, tarkemmin Agadirin laajoilla hiekkarannoilla.
Kaikenkarvaisia kaupustelijoita tuntui olevan pilvin pimein liikkeellä ja kun yhdestä selvisi edes puoliksi kunnialla jo toinen oli tyrkyttämässä omia tuotteitaan.
Päivä oli kääntynyt jo kohti hämärtyvää iltaa, kun eteemme tupsahti mies jolla kertakaikkisen omituinen kivi oli tyrkyllä. Olin melkoisissa täpinöissä kun kivenmurikkaa kädessäni pyörittelin. Ulkoapäin se oli kuin mikä tahansa akaatinkappale, mutta sisältä se säihkyi kimallusta ja varsinkin koverassa kupissa sojottavat neljä lyhyttä tappia.
Mieleni jupisi:
”Haaa… tuon varmaan täytyy olla tosi harvinaista sekä mystistä..”
Pienen tinkimisen jälkeen ostin mötikän pois kuleksimasta.
Melkein lymyilmein hipsimme takaisin hotlaamme. Kivi pöydälle kypsymään ihailevien katseiden ristitulessa. Meikäläisen mieli kehitteli vähintään galaktisia yhteyksiä, neljä tappia kuin lähettimiä.. ”haaa…” tai vastaanottimia…
Menin suihkuun. Tullessani takaisin kumppanillani oli vielä ovelampi ilme kuin minulla konsanaan. Hän pyysi vielä kerran autuaasti ihailemaan tuota ihmeellistä linnunradalta pudonnutta kivikunnan edustajaa.
Hän käänsi lempeän varovaisesti murikkaa siten, että nämä neljä tappia olivat suoraan edessäni ja pyysi ottamaan yhdestä tapista kiinni. Minä otin ja se perhanan tappi irtosi. Se oli tulitikku, tai oikeammin neljä tulitikkua.
Neljä tulitikkua pyöriteltynä jossain hiton hopeahileissä ja koko murikan sisäpinta oli samaa hilettä. Hah haa, vanha kunnon harakkakin jäi toiseksi kun mauri mystisen kivenmurikan eteen kuolasi niin, että valtameren pintakin uhkasi nousta.
Ihan ensimmäisen kerran kun kiviin koukkuun jäin, ostin melkoisen erän erilaisia hiottuja jalokiviä (niin luulin) Teneriffalta. Säilytin niitä kuin kalleimpia aarteita. Vuosien varrella tutustuin yhteen gemmologiin ja kun saman alan miehiä oltiin 🙂 kannoin ne arvioitavaksi.
Kaveri tiiraili niitä aikansa, laittoi sivuun muutaman granaatin sanoen niiden olevan aitoja, palauttaen loput saatesanoilla: ”Pidä näitä harjoituskohteina. Ne ovat erittäin taidokkaasti valmistettuja synteettisiä kappaleita. Liian koreita ja täysin kylmiä.”
Kolmannen kerran jossain päin Keski-Suomea oli kivimessut. Kiviharakkani villiintyi taas ostamaan kalkopyriitin. Kun opittu tapani siihen aikaan oli, että kivi laitetaan yön ajaksi veteen ja sit tehdään vähän ”taikoja”.
No niin, taikani varmaan oli tepsinyt sillä aamusella vadissa oli sinivihreää vettä. Kaadoin veden pois ja pohjalla oli yllätyksenä metallikehikko jota katselin ällistyneenä. En voinut muuta kuin nauraa…
Pahnan pohjimmaisena kokemus Sri Lankasta jossa oltiin parin kaverin kanssa kiertämässä saarta sekä tutustumassa paikallisiin jalokivikaivoksiin. Tai, ei ne ihan perinteisiä kaivoksia olleet, keskellä riisipeltoa oli kaivanto kolme metriä alas maan sisään ja siitä sitten käytäviä johonkin suuntaan.
Kun maaperä hedelmällistä on, se on. Maan päällä kasvaa melkoinen joukko syötäviä herkkuja ja maan sisässä odottaa löytäjäänsä erilaisia raakakiviä joita hiomalla taitava kaveri kykenee synnyttämään säihkyvää lumoa.
Luokseni tuli nuorehko mies joka ystävällisesti kysyi, että tehdäänkö kaupat. Hän avasi valkoisen nyytin jonka sisällä ehkä n. kourallinen erilaisia hiottuja kiviä. Oli rubiineja, ametisteja, safiireja eri värisinä joitakin granaatteja ja hintakin vain 100 usan doll. Olin turhankin varovainen enkä ostanut. Sitä vastoin kaverini osti sian säkissä ja loppupelissä paljastui, että hyvän sian olikin ostanut.
Kun ammattimies lajitteli ne, hän siirsi sivuun neljä jaloa kiveä sanoen, että nämä neljä kattaa tuon mitä maksoit ja loput sait ilmaiseksi. Sitten myöhemmin muut ryhmämme kaverit rupes kyselemään et ”no mitäs aiot tehdä kiviaarteillasi”?
Ystäväni vilkas virne naamallaan meikäläisen suuntaan samalla lausuen ”no tiätty sitä mitä maurikin, annanpa neitosille..”
No, mitä opin tästä. Olisi pitänyt olla harakka.