Kirjoittaja: Mauri Rantala

Kaikki maailman tieto, kaikki maailman viisaus. Olen lukenut uskomattoman läjän elämän myönteisiä kirjoittajia, sparraajia. Toinen toistaan upeampia kirjoja menestyksestä, muutoksista, kannustuksista miten saan sitä sun tätä ja vähän enemmänkin?

Kuitenkin elävä todellisuus on aina tänään tässä ja nyt. En voi olla enempää kuin olen ja se minun on hyväksyttävä.

Ihminen tunne itsesi, on ikivanha viisaus, se on ja pysyy. Niin miten oppia tuntemaan sitä mitä on? Minulle se on todentunut omien kokemusteni kautta.

Kun ei ole näköä huomisesta, voin katsoa eilisen kautta ja eilinen on tuonut minut tähän hetkeen naputtelemaan näitä sanoja.

Nykyhetki on mennyttä samalla hetkellä, joten kaikki todentaminen on eilistä eli mennyttä, eikä se siitä muutu vaik kuin vääntäis ja kääntäis.

Olen joskus kertoillut joistakin ”mahtiunistani” ja seuraava on yksi niistä jotka ovat avartaneet itsetuntemustani. Olin pitkään pohdiskellut sekä ihmetellyt, että miksi en tiedä mitään vaikka omasta mielestä tiedän niin hitosti, miksi ei kaipaamaani muutosta tapahdu??

Arvelen jokaisella olevan omia tutuksi tulleita unisymboleja jotka ehkä auttavat päiväelämän (unen 🙂 hahmottamista. Minulle vesi monissa muodoissaan/ laiva/ päivän kirkkaus tahi pimeys/ talot ja sen huoneet sekä erilaiset kulkuvälineet ym ovat tunnistettavia unisymboleita.

Yön uneksintani noin yleisesti ottaen on yhtä hullunmyllyä, välillä ihan sekoa, joskus täynnä symboleita sekä tulkintaa josta ei saa otetta vaik kuinka yrittäis. Sitten joskus unimaailmani näyttäytyy ns. selkounena jossa ei tarvitse selitellä mitään.

Unessani olin menossa satamaan. Oli pimenevä ilta, tie kulki ohi synkkien maisemien hiilikasojen väleissä mutkitellen. Valaistus oli muutamien himmeästi heiluvien katulamppujen varassa.

Näkökentän rajamailla synkät varjo-olennot haahuilivat uhmakkaasti. En tuntenut pelkoa sillä tiesin mihin olen menossa. Taskussani oli laivalippu joka hymyilytti kovin.

Tullessani satama-altaalle näin yllätyksekseni kaksi laivaa, joista ensimmäinen johon katseeni kohdentui, oli vanha, kulunut, ruosteen raiskaama tuskin pinnalla pysyvä kiponrotisko.

Ja se toinen, se oli puhtaan valkoinen, kaunislinjainen merten kuningatar. Muistan miten ylpeästi ja nokka pystyssä katselin sitä ruosteläjää. Olin tosi onnellinen ettei se ollut laivani.

Nousin valkean laivan lankonkia ylös, päästessäni kannelle vastassa oli yx tiukanoloinen röntgensilmä joka sanoi lyhyen ykskantaan:

”Saanko lippusi.”

Annoin sen mielihyvin varsinkin kun TIESIN lipun olevan juuri tähän laivaan. Röntgensilmä vilkaisi pilettiäni, sitten hänen kirkkaat silmänsä porautuivat omiini. Hän lausui hitaan arvokkaasti:

”Kyllä, tämä oikeuttaa tänne, mutta sinun pitää mennä tuon kautta samalla osoittaen sitä onnettoman oloista ruostunutta jotakin..”

Pakko oli palata laiturille. Seisoin murheellisena kun kaikkien unelmieni laiva lähti merelle ilman minua. Murheeni oli iso varsinkin kun tiesin kuuluvani sinne. Ei ollut vaihtoehtoja, askelsin tuskin pinnalla pysyvään ruostekasaani josta oli tuleva kotini pitkäksi aikaa.

Onneksi en tiennyt sitä. Lähdimme merelle, elämän merelle kokemaan kaikkea mahdollista, myrskyjä myrskyjen perään tornadosta hurrikaniin, kokemuksesta toiseen.

Sitten vuosia myöhemmin sain nähdä jatkon:

”Olin jälleen menossa satamaan. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, elämä oli hyvää ja tie suora. Laiturissa odotti tämä unelmieni kaunotar savu piipusta tupruten valmiina lähtöön. Nousin taas lankkua ylös, tsekkaria ei missään. Tiesin olevani kotona, monta elämänkokemusta rikkaampana. Lähdimme..ja matkani jatkuu edelleen..

Palaan tuohon tarinan alkuun..

”Vaikka minulla olisi kaikki tieto, kaikki viisaus, ja kävellessä helisisin kuin kulkuset,” en tekisi niillä mitään, koska minulta puuttuisi oma kokemus. Pään teoreettinen tieto ei yksin riitä, oma ainutlaatuinen kokemus on avain.

”Minun elämäni ei ole mikään ratkaistava ongelma. Minun elämäni on. Eikä siihen ole mitään ratkaisua, koska se ei ole mikään ongelma.

Ei ole olemassa mitään toimenpidettä, johon minä voin yhtäkkiä ryhtyä poistaakseni kaikki niin kutsutut ongelmani. Ei ole olemassa mitään sellaista suunnitelmaa, minkä seuraaminen vie minut haasteettomaan paikkaan.

Jokaisen haasteen jälkeen tulee aina toinen. Eikä tämä ole mikään ongelma. Tämä on elämää…” Näin sanoi viisas ystäväni jonka allekirjoitan oman kokemukseni kautta…

No mitäpä opin tästä? Kilisee kilisee kulkuset..helkkyen..hölök