Kirjoittaja: Mauri Rantala
Sain hyvän palautteen aiheesta yhtenä kesänä kun suustani livahti pullea sammakko.
Olimme vuokramökillämme silloisen kumppanini kanssa. Mökki sijaitsi lahdenpoukamassa, matkaa toiselle rannalle oli ehkä alle sata metriä ja siellä toinen rantamökki.
Elokuun pimeät illat ja yöt olivat tämän kertaisena näyttämönämme. Ukkonen oli juuri meuhkannut jättäen jälkeensä runsasusvaisen näkymän järvelle.
Sitten aukeavan aamun tunnelmissa tuli nesteenpoistotarpeille lähtö jolloin meikä kurvasi talon taakse, kumppani etuoikealle pensaan katveeseen.
Tullessani takaisin sihahdin:
”Hei, älä nyt siihen..johan naapuritkin näkee..”
ja menin takaisin peiton alle.
Kumppani könysi vierehen ollen hetken hiljaa…sitten tuli ärähdys..
”Ja minähän en tuota paskaa ota vastaan, kyllä sellaisen myrkkyinhotuksen sinkautit. Ei ole minun juttuni tuo”
ottaen samalla fyysistä etäisyyttä.
Huomasin miten närkästykseni sekä kiukku nostivat päätään. En kuitenkaan ollut riittävän kyvykäs juuri sillä hetkellä tätä häiriötä kohtaamaan. Käperryin liemiini ja yritin nukkua.
Aamusella hän ensimmäiseksi kysyi:
”Mauri, onko sinulla selvittämätöntä häpeää sillä minä en suostu ottamaan sinun skeidojasi. Selvitä ne itse ole hyvä!”
Samalla hän kävi läpi omaa toimintaansa aamuyön episodista. Kun sitä kuuntelin, mun oli pakko myöntää hänen olleen oikeassa vaan en sitä sanonut koska oma torjuntani sekä ”viattomuuteni” ei suostunut näkemään sitä et häpeä oli omaani.
Hän suositteli mulle että istuisin hetken tämän teemani kanssa koska muuten siitä oli tulossa iso mörkö välillemme. Istuin alas ja pyysin Luotsiani (Pyhis) avaamaan ymmärrystäni näkemään kaikki ne häpeät jotka toimivina elementteinä mellastavat psyykessäni.
Hetken kuluttua esille rupes nousemaan isäni häpeät, samoin äitini häpeät. Olin ottanut ne kaikki omikseni lisäten soppaan vielä omani. Tunnistin miten moninaisimmat häpeän laadut/ syyllisyydet olivat rajoittaneet elämääni ja miten niistä kumpuavat pelot olivat tehneet saman.
Ymmärsin miten voimakas maton alle kätketty kauna tulee etsimään oman purkautumistiensä ja jos ei sanoina, sitten jonain kummallisina tunteenpurkauksina vailla suoraa asiayhteyttä juuri käsillä olevaan, aivan kuten sammakkoni.
Testin paikka on elävä elämä ja se kyllä tulee näyttämään, onko irtipäästöni mennyt perille. Olin juuri lopettanut istumiseni kun kumppanini tulla pelmahti ovesta. Hänen huudahduksensa oli ”sinä teit sen!”
Rauha sekä levollisuus olivat seurausta tämänkertaisesta sipulinkuorinnasta. Kiitos peilini. Mitäköhän seuraavaksi??