Avainsana-arkisto: pelot

Rakastamisen esteitä

Kirjoittaja: Mauri Rantala

Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija

Muistelen et isossa sinisessä on jossain kohtaan maininta että sen sijaan kuin etsisin rakkautta, löytäisinkin omasta mielestäni mun rakkauden esteeni.

Voihan veturi et mulla meni kauan ennen kuin edes suostuin vähänkin raottamaan mahdollisuutta et minussako muka olisi rakkauden esteitä..minä joka rrakastan… hehee..

Onneks mul on ollu hyviä opettajia tai paremminkin ”veljiä” jotka omilla esimerkeillään ovat näyttäneet omia rakkauden esteitään..miten niiden annetaan tulla näkyviksi ja vasta sen jälkeen Pyhikselle oikaistaviksi.

Oikotie jota ensin yritin oli, et heti kun joku häirikkö tuli mieleen, ni juttu oikaisutoimistolle suoraan. Luulin paketin aukaisun olevan näin helppoa, et siitä vaan sen enempää ajattelematta..jatkuvana virtana muuntoon ja hämmästykseni oli suuri kun mitään ei tapahtunutkaan.

Sain seurata läheltä miten hyvä ystäväni teki omaa itselleen näkyväksi tulemistyötään. Se oli välillä rankkaa katsottavaa, mutta hän teki sen. Olin hänelle peilinä jota vasten hän kykeni nostamaan esille pelkonsa, kauhunsa, erillisyytensä, lukkiutuneen mielensä, anteeksiantamattomuutensa ja vaikka mitä.

Joka kerta kun hän suostui ja uskalsi mennä syvälle ikiomaan pimeyden kaivoonsa, nostaa sieltä sen mikä oli tulossa, Pyhis teki siit pienestä annetusta halukkuudesta johtuen oman osansa ja valaisi esille nostetun mielen osan joka välittömästi poisti taas yhden rakkauden esteen. Näin se eteni hänellä.

Välillä sataa ulkona, välillä sisällä... mutta kaikki menee ohi.
Välillä sataa ulkona, välillä sisällä… mutta kaikki menee ohi.

Enpä arvannut että minäkin tulen kohtaamaan peilini jota vasten pääsen kohtaamaan omia rakkauden esteitäni. Totisesti veljeni on pelastajani, yksin en siihen kykene tämän hetkisen ymmärrykseni mukaan.

Ja kaikkein tehokkain opettaja on veljeni johon olen ihastunut ja jos uskallan.., ni siitä se alkaa.. nimittäin hulluus!

Löysin yhden uutiskirjeen kysymyksiä IOK-neuvonantaja Liz Cronkhitelle Niilo Kylmälahden suomentamana 6.9.13.

Mikä ego tarkkaan ottaen on ja mitä Kurssi tarkoittaa sillä kun se sanoo että ego muuttuu ”häijyksi”?

Liz Cronkhite:

”Egoa ei oikeasti ole olemassa. Se ainoastaan näyttää olevan olemassa silloin kun sinä uskot siihen. Sen vuoksi ego on lähtökohtaisesti puolustusasemissa, tuntiessaan aina tarvetta todistaa sinulle olemassaolostaan. Tämän takia Kurssi sanoo:”Sen vuoksi ego parhaimmillaankin pystyy vain epäluuloisuuteen ja pahimmillaan häijyyteen” (T-9.VII.3,7).

Olen jo pitkään tiennyt et meikäläisessä on ikään kuin kaks tyyppiä tuol korvien välissä. Toinen hölöttää, pölöttää koko ajan ja se toinen ei. Tämä hölöttäjä on mun ekotukseni.

Ihan oikeesti mun on vaikea käsittää etteikö ekotukseni olisi todellinen, koska se niin vakuuttavasti kykenee tekemään must kahelin.

Sitä vastoin tämä toinen, se hiljaisempi on oikeasti todellinen, koska ”hänessä” eli minussa on rauha ja kun olen rauhan tilassa, siihen ei mahdu muuta.

Tuo ekotukseni häijyys tuli esille täs yhtenä päivänä ja ihan oikeesti, luulin sekoavani jos en heti ni kohta.

”Ja kaikkein tehokkain opettaja on veljeni johon olen ihastunut ja jos uskallan.., ni siitä se alkaa.. nimittäin hulluus!”

Tai paremminkin hulluudesta luopuminen, koska ekotus lyö täysillä ja se käyttää koko henkilökohtaisesti tunnetun sekä ei-tunnetun yhtä kuin alitajuisen syyllisyys arsenaalin hyväkseen.

Kun ekotus työntää mielikuvatekstiä joka rakentuu levottomuudesta, vertailusta, arvottomuudesta, riittämättömyydestä, syyllisyydestä tai mistä tahansa väheksyvästä ajatuksesta taukoamatta ja kun nämä veijarit ovat olleet mukana elämässäni koko tähän astisen elämäni ajan, ni niistä on tullut itsenäinen osa minua ja en ole osannut edes aiemmin kyseenalaistaa niitä, et ne eivät oikeesti ole minua.

Nämä kaikki laadut ovat rakastamisen esteitäni ja tähän tarvitsen veljeni joka on niin luja viattomuudessaan, että hän kestää ylösnousevan hulluuteni josta en voi olla hänelle muuta kuin kiitollinen.

Liz Cronchite / Ja tämäkin tuli koettua

”Myös silloin ego kokee olevansa uhattuna, kun olet siitä piittaamaton. Se on erityisen uhattuna ja äärimmäisen ilkeä silloin kun huomiosi on kiinnittynyt Jumalaan egon sijasta. Ego ei voi ymmärtää Jumalaa eikä voi liittyä sinuun Siinä. Ego ainoastaan tietää, että huomiosi on kohdistunut Johonkin Muuhun ja tämä on äärimmäinen uhka egolle.”

Tässä kohdassa olin jo melkein sekoamisen tilassa, must tuntui kuin olisin räjähtänyt hajalle..huusin ääneen..et nyt tarviin apua..ja silloin kännyni soi. Vastasin..ystäväni kuuli äänestäni jotain ja sanoi ”heti tänne, teen sulle hoidon.”

Menin ja sain hänen koko hoitovälineskaalansa eli kaikki vekottimet joista oleellisin tieto oli, että maksa, munuais, lisämunuais, sappimeridiaanit olivat hälyhälytilassa.

Ne aukaistiin jolloin mieleni kirkastui välittömästi. Muodollahan ei ole väliä, sisältö ratkaisee. Näin olen antanut itseni ymmärtää.

Huusin apua, sain vastauksena hoidon jonka sisältönä oli rakkaus jossa pelon määrää laukaistiin jolloin mieleni avartui muistamaan läsnäolon joka minä olen.

Niin..juttu jatkui rauhantilana useita päiviä..kunnes käänsin huomioni tai annoin tilaa luulemiselle, olettamiselle..ja taas mentiin vielä syvemmälle jossa kohtasin peloista suurimpani eli riittämättömyyden..ei minulla ole sanoja millä kuvata tilaa jonne jouduin.

Olin hylännyt itseni ja ottanut jumalan korvikkeeksi pelon ja sen kaikki muodot joista syntyi ekotukseni. Tänä päivänä mulla on myös toinen kokemus ja se on etten ole yksin, sillä käytössäni on kommunikaattori eli Pyhä Henki, tuttavallisemmin Pyhis. Hän tietää etten oikeesti ole erossa Jumalasta.

Tässä lainaan Niilo Kylmälahden tekstinpätkää:

”Yön pimeys ei mahda mitään aamun sarastukselle. Valon pääseminen mieleni pimeisiin sopukohin on kuitenkin minusta itsestäni kiinni. Jopa Pyhä Henki rikkoisi minun vapaata tahtoani jos Hän vastoin minun tahtoani ja lupaani tulisi valaisemaan mieleni pimeitä osia. Oma osuuteni kuitenkin rajoittuu siihen, että minä tuon pimeyteni valoon. Ongelmana minulla on se, etten uskalla, kehtaa tai halua paljastaa pimeitä puoliani.”

Ja tähän kohtaan siunaantuu veljeni joka on pelastajani omalla viattomuudellaan ja minä saan katsoa mieleni pimeitä osia, nostaa ne valoon luovutettavaksi Pyhiksen oikaisutoimistolle ja ihme tapahtuu. Olen viaton.

Maurin ihmeelliset tarinat – Pelon juuria

Pelon juuria

Kirjoittaja: Mauri Rantala

Mauri Rantala
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija

Niin kauan kuin muistan olen aina pelännyt ukkosta, tuota Ukko Ylijumalaa joka aika ajoin taivaalla riehuu loistavine miekkoineen.

Ei kaupungissa ole ongelmaa, eikä päivällä paitsi jossain korvessa jossa ei ketään toista lähimainkaan. Yö mökillä, silloin nousee tuo käsittämätön pelkoni, eikä sillä ole väliä vaikka tupa täynnään kuorsaavia olisi.

Minä olen pelkoni kanssa yksin.

Sain siitä hyvää näyttöä erään kesän loppumetreillä, kun kaksin ystäväni kanssa mökillä oltiin. Ensin saapui yöukkonen… jostain kaukaa leimahteli salamoita vaikka vain muutama pilvi oli näköpiirissä.

Toiveikkaasti ajattelin niiden olevan pilvien välisiä elosalamoita. Käytiin goisimaan.

Havahduin siihen kun kaukaista jyrinää rupesi kuulumaan ja kumppani nukkui autuaan tietämättömänä ja meikä varpahillaan… kuulostellen miten ensin niin kaukainen ääni tulikin lähemmäksi ja niin nopeasti.

Unesta ei tietoakaan, saati sitten rennosta olemisesta.

lightning_skyscraper 600

Jo leimahti ensimmäinen kunnon salama ja kohta perään toinen, samassa tahdissa huomasin miten kauhu nousi jostain laajasta sekä nimeämättömästä. Ehkä tähänastisen elämäni ensi kerran minulla oli aikaa ja halua tarkkailla tätä epämääräistä vellovaa kauhukattilan energiaa joka sisälläni kiehui.

Järkeni höpötti tarjoten tietämystään ettei tilanne kummoinenkaan ja vaikka kuinka komensin itseäni loogiseksi olennoksi, tunteen elämöinnille en mahtanut mitään. Samaan aikaan ystäväni kuorsasi vierelläni kuin fletkulahna lammikossa ja minä jännittyneenä kuin viritetty vieteri joka milloin tahansa on valmis karkaamaan ulos nahoistani.

Aamulla hän tyynesti totesi, että taisit olla hieman kireänä viime yönä vai?

Vastasin vain, että niinpä! Meni muutama päivä melkoisen helteisissä lämpötiloissa ja sitten taivaankolistaja antoikin taas esimakua kaukaisesta kumustaan. Ukko kolisteli aina vain lähemmäksi ja minä samassa tahdissa herneisen levottomaksi.

Kumppani huomasi tilani ja mitään sen enempää selittelemättä pyysi istumaan alas, sulkemaan silmät sekä vetäisemään muutaman kerran tuoretta happea aina vatsanpohjaan asti.

Hän kysyi:

”Pystytkö tunnistamaan kehossasi paikan jossa tuntemasi kauhu voisi olla?”

Vastasin kieltävästi ja lisäsin, että jo taivasmatkoille poistunut äitini pelkäsi ukkosta ihan tajuttomasti. Riitti, että murahtelua rupesi kuulumaan jostakin päin laajaa taivaankantta ja jo mammani nappasi fillarinsa ja vimmatusti tohottaen polki kohti kotia.

Kumppani sanoi:

”Pyydä omin sanoin Korkeimmalta niin kuin sinä hänet ymmärrät, että kaikki sinuun kuulumattomat pelkojuuret katkaistaan. Kaikki se mikä ei ole sinun, laske irti ja anna mennä.”

Siinä istua kökötin ja kahtelin epämääräisen oloisia juuria jotka hitaasti nousivat jostakin, kadoten jonnekin ja olo mikä siitä seurasi oli suunnaton keveys ja mielen avarrus.

Poistunut ei ole poistunut ennen kuin saan kohdata uuden saman haasteen jossa saan katsoa, että pitääkö uusi mielen avarrus paikkansa. Näin tapahtui muutama yö myöhemmin…ukkonen teki jälleen tuloaan ja suoraan kohti matalaa majaamme…

Se perkule kuin kutsuttuna pamautti siniliekkitulisauvansa ihan lähelle reväyttäen äänivallit ritisevään räsähdykseen.

Pelkoni nousi, mutta se ei enää ollutkaan epämääräistä eikä sekoa, se olikin vallan erilaista. Nyt se oli omaani ja pystyin tunnistamaan keskittymän kehossani jossa se ilmeni. Hallitsemattomasta kaaoksesta järjestyneeseen kaaokseen… kivaa. Askel on otettu… tulevaan kesään saakka…