Kirjoittaja: Mauri Rantala
Oli yksi niistä aamuista kun mikään ei ottanut onnistuakseen kerralla.
Sängystäkin tuli kierähdettyä toiselle puolen, sille väärälle ja samalla tipahdin lattialle syleilemään pölyistä mattoa (huomasin). Matka tosin ei ollut korkealta, vain patjan reunalta kun patjani oli jo pitkään ollut matalaa lattiatasomallia.
Pungersin ylös ja kylppäriin, pikainen peiliin vilkaisu ja kun siellä ei näkynyt ketään sain hyvän syyn palata pehkuihin haeskelemaan häntä jonka olin hetkellisesti kadottanut ties minne.
Sitten silmät auki… syöksy takaisin kylppäriin… sieltähän peilikuvani iloisesti vilkutti… toteaminen, että nyt myöhästytään ja rajusti.
Bussia ei kuulunut, aika kului ja samaan tahtiin höyry nousi sisälläni. Olin kuin räjähtävä ukkospilvi joka leiskui ja salamoi sisällä psyykessäni.
Astuessani viimein työpaikalleni olin täynnä selityksiä (syyllisyyksiä) sekä pyhää vihaa. Tiuskin ja ärisin, mulkoilin sekä murjotin.
Kaikki mikä päässäni liikkui, kihisi marttyyriutta sekä vääryyttä jota mielestäni olin saanut muilta (herätyskello, myöhässä oleva bussi, auraamattomat kadut mut en minä)
Hetken kuluttua tapahtui jotain kummallista sillä nämä ensin niin hyväntuuliset työkaverini jotka suorastaan säteilivät omaa hyvää oloaan, rupesivat sammuttamaan lyhtyjään yksi toisensa jälkeen ja jotenkin liukuivat samoihin tunnelmiin joissa olin itsekin juuri ollut.
Kummallista oli myös se, että kun he madaltuivat, oma oloni kohentui ja sain todella olla viattoman hämmästynyt ja kysyä, että mikä teitä ihmisiä oikein riivaa?
Onko jotain tapahtunut? Kerro ihmeessä, mikä sulla on?
Sillä hetkellä en nähnyt mitä sain omassa kieroutuneen viattomassa pyhyydessäni aikaiseksi, vasta paljon myöhemmin sain heurekan.
Sama tilannetanssi tuli eteen vielä toisenkin kerran ja vasta kolmannella pääsin hajujälkeen, että miten ja mitä tässä yhteisessä psyykenkentässä oikein tapahtuukaan.
Minäkö olen niin suuri vaikuttaja, että pystyn siirtämään omat skeidani toisille, heille jotka olivat aivan lähipiirissäni ja vielä tekemättä yhtikäs mitään, ollen vain ja ainoastaan sisäisesti tunnemyrkyttynyt?
Vastaus oli Kyllä!
Syntyi kysymys itselleni, olenko ylipäätään tietoinen siitä, mitä päässäni pyöritän ja kylmä toteamus et ”en”.
Toistaiseksi paras konsti jonka olen tavannut on, että palatessani nahkoihini nykyhetkessä, kykenen irtaantumaan siitä hullunmyllystä.
Yksinkertaista, vaan ei ihan helppoa.
Minun kokemuksessani ja painotan, että nämä ovat vain omia havaintojani ihmisten välisestä kommunikoinnista niin näkyvillä kuin näkymättömillä elämän alueilla. Olen oppinut molemmista itsetuntemusta ja varsinkin tämä ei näkyvä, mutta kylläkin aistittavissa oleva alue on ollut suuren mielenkiintoni kohteena.
Minä olen vastuussa ajatteluni sekä emotionaalisen kenttäni laadusta koska heijastan niitä ulos koko ajan. Kohtaamani toinen ihminen reagoi heijasteeseeni aina jollakin tavoin samoin minä reagoin hänen lähettämäänsä, mikäli en ole hereillä.
Reagointini on automaattista ja aina eilistä ja siitä syntyvä jälki voi olla mitä tahansa. Tätä ”mitä tahansa” saan lukea päivälehdistä joka päivä ja sodan sekä erimielisyyden siemen on jo istutettu, eikä kumpikaan meistä muista sen synnystä yhtään mitään.
Kun näitä juttuja aikoinani mietin, ei IOK:ta nykymuodossa ollut. Siksipä lohtua sekä vahvistusta on tänä päivänä minulle tuonut (T 329)
”Tässä maailmassa sinusta voi tulla tahraton kuvastin, josta Luojasi Pyhyys loistaa sinulta kaikille, jotka ovat ympärilläsi.”
No mitäpä opin tästä?
”Mielenrauha on selvästikin sisäinen asia. Sen täytyy alkaa omista ajatuksistani ja sen jälkeen laajeta ulospäin. Rauhallinen maailmankuva nousee omasta mielenrauhastani. (OT 54)