Avainsana-arkisto: karma

Valletta

Kirjoittaja: Mauri Rantala

Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija

…Vai oliko se kuitenkin valetta, kas enpä tiedä.

Olimme kauan sitten kumppanini kanssa reissunpäällä Vallettassa Maltalla tai, taidanpa kuitenkin vielä malttaa hetkisen? On näemmä enemmän kysymysmerkkejä kuin vastauksia.

Valletta
Vallettassa otetaan lungisti… tai sitten ei… (kuva by Ruth_W)

No yhtä kaikki, Vallettassa olo oli kuin olisin nauttinut tuttua puuroa josta sainkin aasinsillan Vapaamuurareihin jonne eräs ystäväni minut kutsui.

Suoralta kädeltä en syöttiin tarttunut, sanoin nukkuvani ensin yön yli kysymyksen päälle.

Nukuin ja hyvin tuli uneksittuakin sillä yöllä sain vastauksen pohdintaani:

”Temppeliritarit kaikkine seremonioineen ovat sisälläni jo.”

Aamusella vastaus ystävälleni oli ”ei kiitos, ei tällä kertaa.”

Toisaalta olen kyllä tunnistanut sisäsyntyisen viehtymykseni seremonialliseen toimintaan varsinkin silloin kun läsnä olevat ihmiset tietävät mitä ovat tekemässä ja miksi.

Tunnistan myös ettei sisäänrakennettu seremoniallisuuteni ole tämänkertaisen unen (inkkiksen) peruja. Se tulee toisista ajoista, toisista kulttuureista.

Jos ja kun Temppeliritareiden aikaan mahtui hengen paloa, myöhäisempään aikaan mahtui jotain muuta joka ei ollut niin jaloa ja se muu tuli esille kun teimme retken Maltan naapurisaarelle Gozolle. Lyhyt laivamatka salmen yli ja rantautuminen joka aiheuttikin kumppanissani äkillisen voimakkaan itkureaktion.

Hänen siinä itkiessään näin ”miten hän oli jossain muualla” ja äkkiä hänen ilmeensä tulistui ja silmät säkenöiden sihahti:

”Senkin saasta, olit jalat alta vievä merimies ja tulit laivalla, viettelit hänet lapsitilaan ja häivyit sinne mistä tulitkin. Hänen maineensa arvovaltaisen brittiperheen tyttärenä meni sen sileän tien.”

Ällistyin enemmän kuin äimän käki joka lienee pohjoisen lajitoverinsa kaukainen sukulainen. Vilpittömän katuvaisena anteeksi anelin katalaa menneisyyttäni.

Hmmm.. kuinkahan kaukaa merimiesten lauluperinne tuleekaan: ”on tyttö joka satamassa vaik joka satamassa ei ole käynytkään, sen tietää voi vain merimies” tai jotain sinnepäin..

Edellisen reissumme päivämäärä oli numerologisesti laskettuna 5 eli ihmisyys ja tän uusinnan 1 eli uusi alku. Tai ehkäpä se ei lopulta ollutkaan ”Valetta”, jospa kaikki olikin pelkkää ”Kusetusta.”