Kirjoittaja: Mauri Rantala

Harvoinpa olen naisen edessä kontannut ja vielä ”ruusuhampaissa” ja jos olenkin, olen tehnyt sen yksin.

Olin lähdössä Kaapelitehtaalle Äiti Amman halaukseen, kun karhuni Sri Jaakko ilmoitti tulevansa mukaan..

Hmm..

No, siinä käytiin jo tutuksi tullut kädenvääntö minäkuvan koskemattomuudesta vai sen nujertamisesta.

Karhu voitti ja sinne mentiin.

Lienee turha mainita etteikö karhu nauttinut kaikesta kokemastaan. Ruusut ostin kummallekin, J sai punaisemman ja sitten jonon jatkoksi. Olin jo aikaisemmin käynyt hakemassa darshan- numeron. Siinä me kontattiin metri metriltä lähemmäksi Äitiä.

Äiti Amman rakkaudellinen kenttä & Krishnan & Kosmisen Äidin & Korkeimman Jumalan ylistyslaulut & meditoivien ihmisten joukko & kukka-asetelmat ja joka puolelta valuva kauneus vahvistivat tunnelmaa.

J oli pollea ruusunsa kanssa ja kun tuli halauksen hetki, J sai kunnian ensin.

Äiti halasi silmänsä loistaen karhua samalla mutisten jotain mantraa, ojensi kätensä avustajalleen jolla väriainekuppi josta koukkas värinapin Jaakon otsalle.

Meikä sai vain lämpimästi nauravan Äidin halauksen mutta en nappia otsaan. Pahemman luokan diskriminointia sanon minä..

Toinen kerta toisessa paikassa jossa oltiin ystävänaisen kanssa aikeissa mennä Äiti Amman halaukseen. Jonoteltiin siinä, tällä kertaa ei kontattu, avustaja porhalti viereen kysyen et josko haluatte mennä samaan aikaan?

Vilkaistiin toisiamme ja vastattiin joo. No minut tempaistiin ensin ja heti perään tämä ystäväneitonen rojahti viereeni.

Siinä me oltiin kunnon rutistuksessa… äkkiä vasempaan takakoipeeni iski kramppi. Oloni oli varsin kaistapäinen sillä yläpäässä oli lämmin halaus ja toisessa päässä järjetön suonenveto joka ryöväs huomioni.

Jälkeenpäin sain kuulla et ystävälläni oli kramppi vatsassa. Heh, siinä kaks kramppikasaa Äidin hellässä halauksessa.