Tässä hieman ajatuksiani eräänä aamuna kuultuani pätkän aamuhartaudesta:
Niin… mikä näistä kolmesta ei kuulu joukkoon?
No sehän on se kaaoksen maailma, joka on oman ajatuksemme luomus (illuusio)!
Sen kaikille ominaisuuksille vain annamme anteeksi!
Ne ovat sitä varten!
Kirjoittaja: Mauri Rantala
Maurin räpiköintiä Kryonin kanavoinnissa: Älä määrittele henkistä polkua
(lihavoidut osat kanavoinnista)
Kun sain luettavakseni tämän suomennetun monisteen kymmenisen vuotta sitten, se kolahti ja lujaa ja kolahtaa edelleenkin yhtä lujaa. ”Älä määrittele henkistä polkua” on mulle henkilökohtaisesti ollut haaste aina ”heräämisestäni” alkaen ja siitä on jo ainakin dinojen verran.
Olen saanut tuta, että meikäläisessä on läsnä ainakin kaksi hahmoa ja ne vuorottelevat olemisessaan. Kun mun on jotenkin kuvattava tätä stooria, joudun käyttämään rajallisia sanoja. En spekuloi Kryonin kanavointia, hahmotan ainoastaan sitä, mitä se on minussa herättänyt.
”Kappale kolme: Neuvoja Ihmisille heidän valaistumisen polustaan. Minä puhun heille, jotka pitävät itseään valaistumisen polulla olevina. Ensinnäkin sinun on tiedettävä, että tämä polku ei pääty koskaan.
(Tässä kohtaa Mauri huutaa kääääk… huuh mä en jaksa enäää ja kun Minä Olen (MO) on paikalla, no proplem… antaa palaa… )
Mauri kiljuu hädissään, että tässä elon maailmassahan pitää asettaa tavoitteita. On tiedettävä, mihin ollaan menossa… kaikkihan siitä toitottaa…
Niitä ei voida asettaa, koska ilman aikaa ei ole mitään lineaarista tietä. Jos sinä olisit kulkemassa ympäri valtavan ilmapallon sisäpintaa pitkin, missä sinun tavoitteesi olisi, toisella puolellako? Se ei lopu koskaan. Juuri tämä tekee sen vaikeaksi ihmismielelle hyväksyä. Sinun silmäsi ovat apposen auki, muttet pysty näkemään mitään, missä on järkeä.
Mikä on vastaus? Opi ”näkemään” tämän olemassa olemattoman tien rajoituksen yläpuolelle.
Katsoessani elettyä elämääni taaksepäin, näen siinä ns. “punaisen langan”ja tämä lanka on ollut erittäin salliva Maurin vapaille valinnoille. Mun vapaat valinnat ovat olleet erittäin lyhytnäköisiä ja pohjautuneet aina haluun, haluan sitä/ haluan tätä ja kun kunnon sotku on saatu aikaiseksi, sitten olen taas “muistanut” sen toisen vaihtoehdon, joka on rukous/ anominen/ pyytäminen/ hiljentyminen/ meddaus korkeammasta ohjauksesta.
Tämä korkeampi ohjaus tai vihje on minulle ollut suuntana tilaan joka on ongelmaton ja ongelmaton voi tulla ilmi vain nykyhetkessä (ja hitto kun en voi varastoida sitä minnekään)
Tähän liittyy intuitio, aikomus ja sen oppiminen, millainen Henkinen kartta on. Sitä vastoin sinä rakennat omat tavoitteesi siitä, mihin sinä ”luulet” Hengen voivan viedä sinut.
Tämä on suurin aloitusvirhe. Henki näkee kaiken yhtenä.
Kun sinä päätät etukäteen, mihin sinä luulet olevasi menossa, monet teistä ovat ”jumissa” omalla tiellään, koska sinä et anna Hengen muuttaa sinun ennalta määrättyjä ajatuksiasi siitä ”kuka sinä olet” ja siirtää sinua sille tielle, joka on sinun paras mahdollinen tulevaisuutesi.
Sitten sinä tunnet itseäsi petetyn tai ettei ”ketään ole kotona” yläkerrassa. Tämä on klassinen esimerkki siitä, miten ihmisen havaintotapa menee Henkisen valaistumisen tielle.
Tulee mieleeni eräs unikokemus juuri tuosta aiheesta: Unessa oli talvi, ja edessäni valtava jäämäki. Otin vauhtia ja hyppäsin. Keskellä hurjaa laskua, äkkiä näin vasemmasta silmänurkastani suuren valtatien jossa elämänviihdykkeet virtasivat ja halusin oitis sinne.
Rupesin hädissäni kampeamaan suuntaani sinnepäin, vaan en voinut, koska olin jo laskussa hurjassa. Mäki oli täynnä pomppuja, kiviä, kuoppia ja sitä tuntui jatkuvan loputtomasti. Kun vauhti viimein hiipui, nousin ylös, vilkaisin mäkeä ja olin kiitollinen.
M parkaisee jälleen, sillä se rakastaa suunnittelua, määrittelemistä, lokeroimista. Minä tiedän, mihin olen menossa ja sinne Jumala minut vie. Tule ulos siitä laatikosta, jossa sinä olet, koska sinä tulet järkyttymään tietäessäsi totuuden.
Vaikein osa sinun polustasi on oivaltaa se, että sinä et kulje sitä polkua, jonka mestarit ovat jo tehneet. Mestarit luovat omansa!
Osana jumalallista suunnitelmaa sinun on otettava vastuu, (kääk) ei seuraamalla muita tai roikkumalla kiinni neuvoissa tai edes Kryonin opetuksissa (tai IOK) (kääk kääk).
Sinun on sen sijaan otettava kaikki tämä ja muotoiltava se omaksi luomukseksesi. Kaikki ne opetukset, jotka te vastaanotatte tällä planeetalla minun kaltaisiltani, ovat osa moniulotteisen keittiön reseptejä. No niin, mene valmistamaan sellainen ateria, jota ei ole koskaan ennen tehty käyttäen tätä tietoa, mitä sinulla nyt on kaikista ainesosista!
Voihan vieteri Mauri kiemurtelee kuin mato koukussa, sillä minä olen ihan oikeasti yrittänyt ripustautua vaikka mihin opettajaan/ ideologiaan/ ismiin/ mihin vaan jossa mun ei ole tarvinnut ottaa vastuuta.
Olin kerran astrologisessa syväluotauksessa, tämä kaveri rupesi hihitellen nauramaan samalla sanoen:
”Kartallasi on kuvio joka ei anna sinun kiinnittyä mihinkään porukkaan, suuntaan, opettajaan. Jos et tajua itse lähteä, sinut heitetään ulos.”
Sillä hetkellä selveni takertumistarpeeni turvallisuuteen.
Älä tee mitään olettamuksia, sillä ne menevät täysin sen tielle, mihin sinä todellakin voisit mennä. (palapeli) Te puhutte sopimuksista, ikään kuin te tulisitte tänne jonkinlaisen ennalta määrätyn, allekirjoitetun lausunnon kanssa minkä mukaan te tulette ”tekemään tämän” ja te tulette tekemään ”tuon”. Luuletko sinä, että sinulla on sopimus tulla parantajaksi tai että sinun työsi on tätä tai tuota?
Minustahan piti tulla sivistynyt yhteiskuntakelpoinen ja vähintään lääkäri/ merikapteeni/ ihmeparantaja tai ylipäätänsä ympäristön hyväksymä kunniallisesti käyttäytyvä mikä lie. Vaan kun ei tullut, ei tullut mitään siitä mitä (mauri= persoona) halusi. MO ottikin niin hienovaraisen ohjauksen käyttöön, ettei M olisi sitä kyennyt ikinä milloinkaan luomaan.
Joten älä tee mitään olettamuksia. Sinä olet puhdas taulu.
Syntymässäni olin viaton, täynnä ihmetystä, oppivainen sekä utelias ja sama laatu on sisälläni edelleen, sitä vastoin mauri on kasvanut kieltojen, mitättömyyden sekä vähättelyjen keskellä ihmisten maailmassa jossa ei ole ollut tietoa/ muistoa paremmasta.
”Kuinka minä voin kulkea päivästä päivään puhtaan taulun kanssa? On oltava jonkinlainen tavoite.”
Tämä on herkkupala: Okei, älä ota tavoitteeksesi sitä, ”minne minä olen menossa.” Sen sijaan ota tavoitteeksesi se, ”kuka MINÄ OLEN.” Sinun tavoitteesi on ”tulla jumalaiseksi.” Sinä voit sitten sanoa: ”Minä harjoitan tällä hetkellä mahtavinta jumaluutta, mitä minä pystyn. Minä tulen olemaan minä, erilainen minä kun olin hetki sitten, korkeammalla värähtelevä minä ja tässä prosessissa ne ovet aukeavat, joiden pitäisikin aueta.
JEEEE!!! MINÄ OLEN on ihan jotain muuta kuin mauri joka myös kutsuu itseään minuksi, joten tässä kohtaa tulee esille mun kaksijakoisuuteni.
Tunnistan tässä olennossa olevat kaksi puolta, persoonallisen maurin joka on maailman tuote ja MINÄ OLEN josta mulla ei ole nimeä parempaa. Kokemuksessani on ja voin ilmaista vain omaani, siis niinä vielä harvinaisina hetkinä kun MINÄ OLEN on läsnä, silloin olen yksi joka sisältää kaiken ja kun mauri hallitsee, läsnä on vertaaminen sekä erillisyys ja kaikki kaaoksen mahdollisuudet.
Karttani toimii, kun minä tarvitsen arvostelukykyä ja intuitiota. Ainoa olettamus, jonka minä teen, on se, että MINÄ OLEN siunattu osa jumaluutta, joka luo sen, mitä minä ikinä kulkiessani tarvitsenkin. Tämä tulee johtamaan minut täydelliseen paikkaan.
Mitä minä tarvitsen, on jotain ihan muuta kuin mitä minä haluan.
Luottamusta on vaatinut heittäytyä olemiseen ja tässä olemisessani, aina kun on noussut tekemisen paniikki, olen katsonut sen lähdettä ja jos lähteenä on ollut pelko, silloin lähtökohtani on ollut halun ohjaama.
Minä olen kuullut monien teistä sanovan: ”No tässä on suunnitelma. Me aiomme tehdä tämän ja tuon ja siihen mennessä tämä tulee tapahtumaan ja siihen on niin monta vuotta jne. jne. Tuo on hyödytöntä, tiedäthän. Se on rajoittavaa. Se on itse tekemäsi vankila. Kun sinä alat asettaa aikarajoja, sinä pistät itsesi kosmiseen 4D-aikavankilaan.
Mauri kiemurtelee taas.
Mitä jos suunnitelmat sinua varten, rakas ihmisolento, olivat suurempia kuin mikään aikakehys, jonka sinä pystyit kuvittelemaan? Mitä jos sinä työnnät jotain ovea huomenna ja siellä on ihme? Aiotko sinä pitäytyä vanhassa aikarajassa ja sanoa: ”Anteeksi nyt, herra Ihme, mutta sinä olet vähän aikaisessa. Voitko tulla takaisin sitten, kun minä ajattelin sinne saapuvani?” Tämä on humoristista, eikö olekin? Mutta niin monet teistä tekevät tätä!
Vaikka elämäni näyttää olevan yksilösuoritusta, kuitenkaan se ei ole sitä. Olen verkostoitunut niin moneen ihmiseen, etten edes muista kaikkia ja tässä yhteisessä joukkuepelissä on kyse myös heistä, heidän asemastaan valtavalla shakkilaudalla.
Kun henkilö A tekee siirron, se vaikuttaa henkilöön D ja K, ja heidän siirtonsa voi tuoda/ luoda ihmeen kohdalleni mun.
Jotkut teistä sanovat, kun heidät esitellään ihmeelle:”Voi ei, en minä voi tehdä sitä, koska se ei sovi minun aikarajoihini! Minä en ole valmis tai valmistautunut.”
Voi, niin monta kertaa olen keksinyt tekosyyn voidakseni siirtää sitä ensimmäistä askelta, ettei mun vaan tarttis ruveta vastuulliseksi.
Valaistuminen itsessään on suurenmoista, eheyttävää energiaa, joka kirjaimellisesti nostaa sinut ulos yhdestä paikasta ja alkaa viedä sinua toiseen paikkaan. Niin paljon ympärilläsi alkaa muuttua. Minä kehotan sinua jättämään tuon draaman sinun elämässäsi.
Kun MINÄ OLEN, on läsnä, ei ole draamaa. Draama on vain silloin kun Mauri isännöi.
Kenties se onkin aina ollut tavoitteena? Mitä jos se olikin tavoite koko ajan, saada sinut sellaiseen paikkaan, jossa sinä voisit lähettää valoa? Mitä siitä sanot? Mitä jos ei olekaan mitään muuta.
Niin, mitäpä jos ei olekaan mitään muuta. Kuitenkin koettu elämäni on ollut minulle arvokas, koska se on tuonut minut juuri tähän, naputtelemaan näitä kirjaimia tötterölle ja olen tosi kiitollinen ihan kaikesta. Kaikki mitä olen elämässäni saavuttanut, on tässä ja nyt. Ei ole mitään enempää, en ole enempää kuin olen ja olen sitä jo.
Mitä jos sinun kuuluukin olla Majakka ja lopun elämääsi aikana kaikki, mitä tulee tapahtumaan, on se, että sinun Valostasi tulee kirkkaampi niin, että sinä voit vaikuttaa Gaijaan. Onko se sinusta hyväksyttävää? Onko rauhan luominen maapallolle sinusta hyväksyttävää?
Onko rauhan tuominen/ luominen nykyhetkeen omassa elossani hyväksyttävää?
Vai istutko sinä tuntemassa itsesi epäonnistuneeksi, koska se ei sopinut sinun mielesi seinällä olevaan 4D-listaan? Se on sinun valintasi.
Vai istunko tuntemassa itseni epäonnistuneeksi, koska en pystynytkään muuttamaan nuita muita/ parantamaan maailmaa? Se on minun valintani.
Mitä tapahtuu, kun ihmisolento lähtee sellaiselle polulle, joka todellisuudessa muuttaa hänen DNA:taan? Minäpä kerron teille. Hänestä näyttää tulevan joku muu! No, ei ihan tarkasti ottaen joku muu. Sanotaanpa, että hänestä tulee sinulle joku muu. Tämä johtuu siitä, että sinun havaintosi siitä ”kuka sinä olet”, on 4D-elämänkokemuksen rajoittama. Kun sinä alat aktivoida DNA:tasi, ulos tulevat kaikki ne ominaisuudet, jotka aina olivat olemassa kaikissa menneissä elämissä, joita sinulla oli.
Jipiiii!!! Ehjeentyminen on alkanut. Maurin elämä on ollut kuin haulikolla ammuttu, koko elonkierto on haeskeltu osasia sieltä ja täältä, on ommeltu, paikattu sekä parsittu ja sitten vielä KAIKKI ne muutkin minäni ovat matkalla KOTIIN = tulemassa yhdeksi…
Sinusta voi tulla jotain enemmän, kuin sinä luulet olevasi! Kumpi onkaan pomo, kummalle annan enemmän tilaa rajoittavalle vai rajattomalle minäkuvalle??
Jotain tälläistä tänään ja huomenna se voi olla jo ihan muuta.
Kirjoittaja: Mauri Rantala
Maailman meno tai paremminkin mun maailmani meno oli uhkaavasti muuttumassa huolista kaoottiseksi samaistuessani kaikenlaiseen uutistulvaan. Oli sunnuntain aamu kun tassuni veivät soffannurkkaan ja istuin alas.
Hiljentyminen on minulle ollut avain löytää reittini kotiin. Ulkoinen oli häipymässä etäiseksi huminaksi, kuitenkin jostain sieltä kaukaa olin kuulevinani ihan hiljaisen ja varovaisen ovikellon pirinän, könysin ovelle jossa kaksi vanhempaa rouvaa.
Rouvalla lempeät silmät, hän kysyi samalla varovasti et mitä mieltä olen siitä et
”Maailmassa on tänä aikana runsaasti huolia ja kuka tai mikä on sen on synnyttänyt?”
Vastaus livahti ulos nopeammin kuin ajatukseni
”Minä, minähän se”.
Rouva ei tästä häkeltynyt, vaan tarjosi lehtistä jonka otsikkona oli
”Miten selviytyä huolista.”
Otin ja luin. Hymy nousi huulilleni Elämän hurmaavasta huumorista. Ensin olin huolessa, sitten hiljaisuudessa ja sitten mulle tuotiin lehtinen jossa yksinkertaisesti kehoitettiin kääntymään sisään päin ja löytämään rauhan.
Mitäpä tähän voi muuta sanoa kuin ympäri käydään ja yhteen tullaan ja muodollahan ei ole väliä, sisältö ratkaisee (tosin en sitä silloin kyennyt tajuamaan) josta sain aasinsillan muinaiseen tapahtumasarjaan saman päivän aikana.
Asuin silloin Kalliossa, olin juuri luikahtamassa Metron ovesta sisään kun korvani tavoittivat huudon
”Hei, ootsä Rantalan Maukka?”
Pysähdyin, käännähdin äänen suuntaan ja näin hieman kauempana neitosen jota en heti tunnistanut. Askelsin lähemmäksi.. sanoin olevani samalla kysyin et kukas sinä olet. No, kävi ilmi et oltiin oltu joskus samassa lehtitalossa hommissa. Katsoa tillittelin häntä kun neito niin kirkkaan oloisesti heijasteli.
Kysyin et mitä ihmettä sulle on tapahtunut kun hehkut kuin Hangonkeksi? Hän kysyi hätääntyneenä et
”Vieläks sä harrastat ”niitä..”
Kysyin et mitä ”niitä”? Jos tarkoitat ’’niitä” ni vastaus on joo tai en harrasta, on paremminkin elämäntapa. Sitten hän kertoi kohdanneensa Jeesuksen ja samalla kutsui Siiloanin kokouksiin siihen lähelle.
Kieltäydyin kohteliaasti sillä kertaa, toivoteltiin hyvät jatkot ja matkani jatkui.
Metro tuli, istahdin käytävän reunapaikalle ja kas siinä vinottain vastapäätä istuskeli yks tuttu neitonen. Tervehdin häntä ja samalla kysyin iloisena et mitä sulle kuuluu kun ei ole pitkään aikaan nähty?
Neito sinkautti vastakysymyksen et
”Vieläks sä käyt ”siellä”?
Tarkensin et yhteistä ystäväämmekö tarkoitat? Joo ja samaan hengenvetoon hän kertoi löytäneensä Ortodoksisuudesta Jeesuksen. Sanoin siihen et sehän on mukava kuulla ja taas toivoteltiin hyviä jatkoja.
Olin yhel vkl kurssilla ja siinä sapuskajonossa kuulin parin rouvan keskustelusta pätkän ”et arvaa mitä mulle just tapahtui kysyi toinen samalla jatkaen, äskeisessä meditaatiossa kohtasin just Jeesuksen.”
No vitsi mietin siin et mistä hitost niit Jeesuksia joka paikkaan riittää. Kolme samalle päivälle ja jokainen eri suunnasta. Tänä päivänä ymmärrän yhä enemmän ettei muodolla ole väliä…
Ja sitten ihan lopuksi, tämän päivän IOK-kortti:
”Kun kohtaat jonkun, muista, että se on pyhä kohtaaminen. Niin kuin näet hänet, niin näet itsesi. Niin kuin kohtelet häntä, niin kohtelet itseäsi. Älä koskaan unohda, että hänessä joko löydät itsesi tai kadotat itsesi. (T158)
Muutan sen ”minä-muotoon vain jotta muistaisin”:
Kun kohtaan jonkun, muistan, että se on pyhä kohtaaminen. Niin kuin näen hänet, niin näen itseni. Niin kuin kohtelen häntä, niin kohtelen itseäni. En koskaan unohda, että hänessä joko löydän itseni tai kadotan itseni.
Jotain tälläistä tänään, huomenna se voi olla jotain muuta.. mut haittaaks se 🙂
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Mikä ohjaa tekemisiämme? Mihin suuntaan olemme menossa?
Olen Ihmeiden oppikurssiin tutustumisen jälkeen usein kysynyt että mikä tai kumpi ohjaa päätöksiäni – pieni itse vai iso-itse, siis ego vai pyhä henki minussa. Aluksi pelkkä kysymys oli ’käsittämätön’ mutta kuitenkin se heräsi.
Oli vaikea käsittää että tässä konkreettisessa tilassa olisi mahdollista valita jotain. Kaikki näytti niin selvästi annetulta ja että välillä olin voittaja ja välillä selvästi uhri. Itse en voisi asialle tehdä mitään.
Nyt elämä avautuu uudelleen ja uudelleen valintatehtävänä! Niinhän kurssissa sanotaan:
”Veljeni, valitse uudelleen.”
Muistan kysyneeni usein että mistä tietää onko asia tai tapahtuma totuuteni vai egoni ohjaama. Ymmärrykseni ei pystynyt käsittelemään kysymystä kunnolla.
Egoni tavallaan mitätöi kysymyksen ’merkityksettömänä’ ja epäselvänä ja siten pyrkii pitämään ajatuksen poissa mielen voimasta tehdä valinta (samalla tavalla kuin kohdassa Teksti 4.V.)
Miten yksinkertainen asia onkaan kun sen oivaltaa. Tapio Rautavaara laulussaankin sen sanoi… ”elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa”.
Valinta on aina ilon ja vapauden suuntaan.
Luojamme haluaa meidän olevan rauhan ja varmuuden tilassa. Silloin meidän mielellemme on eniten tilaa oivaltaa totuus. Vastakohtana pelon tila sitoo meidät väärään todellisuususkoon ja siten pelkoon.
Vapaassa mielentilassa myös kommunikointi toimii ilman rajoituksia. Viime sunnuntaina (19.7.2015) ajelin autoa Sulkavalta Tampereelle ja kuuntelin radiota. Siellä Jari Sarasvuo kertoi näkemyksiään.
Kiinnitin huomiota kohtaan kommunikointi ja haluan yhtyä hänen näkemykseensä että kommunikointi on enemmän kuin pelkkää sanallista tiedon siirtoa. Se on oivallusta yhteisestä tavoitteesta ja siten johtaa ajatukseen että me olemme yhtä.
Kirjoittaja: Mauri Rantala
Muistelen et isossa sinisessä on jossain kohtaan maininta että sen sijaan kuin etsisin rakkautta, löytäisinkin omasta mielestäni mun rakkauden esteeni.
Voihan veturi et mulla meni kauan ennen kuin edes suostuin vähänkin raottamaan mahdollisuutta et minussako muka olisi rakkauden esteitä..minä joka rrakastan… hehee..
Onneks mul on ollu hyviä opettajia tai paremminkin ”veljiä” jotka omilla esimerkeillään ovat näyttäneet omia rakkauden esteitään..miten niiden annetaan tulla näkyviksi ja vasta sen jälkeen Pyhikselle oikaistaviksi.
Oikotie jota ensin yritin oli, et heti kun joku häirikkö tuli mieleen, ni juttu oikaisutoimistolle suoraan. Luulin paketin aukaisun olevan näin helppoa, et siitä vaan sen enempää ajattelematta..jatkuvana virtana muuntoon ja hämmästykseni oli suuri kun mitään ei tapahtunutkaan.
Sain seurata läheltä miten hyvä ystäväni teki omaa itselleen näkyväksi tulemistyötään. Se oli välillä rankkaa katsottavaa, mutta hän teki sen. Olin hänelle peilinä jota vasten hän kykeni nostamaan esille pelkonsa, kauhunsa, erillisyytensä, lukkiutuneen mielensä, anteeksiantamattomuutensa ja vaikka mitä.
Joka kerta kun hän suostui ja uskalsi mennä syvälle ikiomaan pimeyden kaivoonsa, nostaa sieltä sen mikä oli tulossa, Pyhis teki siit pienestä annetusta halukkuudesta johtuen oman osansa ja valaisi esille nostetun mielen osan joka välittömästi poisti taas yhden rakkauden esteen. Näin se eteni hänellä.
Enpä arvannut että minäkin tulen kohtaamaan peilini jota vasten pääsen kohtaamaan omia rakkauden esteitäni. Totisesti veljeni on pelastajani, yksin en siihen kykene tämän hetkisen ymmärrykseni mukaan.
Ja kaikkein tehokkain opettaja on veljeni johon olen ihastunut ja jos uskallan.., ni siitä se alkaa.. nimittäin hulluus!
Löysin yhden uutiskirjeen kysymyksiä IOK-neuvonantaja Liz Cronkhitelle Niilo Kylmälahden suomentamana 6.9.13.
Mikä ego tarkkaan ottaen on ja mitä Kurssi tarkoittaa sillä kun se sanoo että ego muuttuu ”häijyksi”?
Liz Cronkhite:
”Egoa ei oikeasti ole olemassa. Se ainoastaan näyttää olevan olemassa silloin kun sinä uskot siihen. Sen vuoksi ego on lähtökohtaisesti puolustusasemissa, tuntiessaan aina tarvetta todistaa sinulle olemassaolostaan. Tämän takia Kurssi sanoo:”Sen vuoksi ego parhaimmillaankin pystyy vain epäluuloisuuteen ja pahimmillaan häijyyteen” (T-9.VII.3,7).
Olen jo pitkään tiennyt et meikäläisessä on ikään kuin kaks tyyppiä tuol korvien välissä. Toinen hölöttää, pölöttää koko ajan ja se toinen ei. Tämä hölöttäjä on mun ekotukseni.
Ihan oikeesti mun on vaikea käsittää etteikö ekotukseni olisi todellinen, koska se niin vakuuttavasti kykenee tekemään must kahelin.
Sitä vastoin tämä toinen, se hiljaisempi on oikeasti todellinen, koska ”hänessä” eli minussa on rauha ja kun olen rauhan tilassa, siihen ei mahdu muuta.
Tuo ekotukseni häijyys tuli esille täs yhtenä päivänä ja ihan oikeesti, luulin sekoavani jos en heti ni kohta.
”Ja kaikkein tehokkain opettaja on veljeni johon olen ihastunut ja jos uskallan.., ni siitä se alkaa.. nimittäin hulluus!”
Tai paremminkin hulluudesta luopuminen, koska ekotus lyö täysillä ja se käyttää koko henkilökohtaisesti tunnetun sekä ei-tunnetun yhtä kuin alitajuisen syyllisyys arsenaalin hyväkseen.
Kun ekotus työntää mielikuvatekstiä joka rakentuu levottomuudesta, vertailusta, arvottomuudesta, riittämättömyydestä, syyllisyydestä tai mistä tahansa väheksyvästä ajatuksesta taukoamatta ja kun nämä veijarit ovat olleet mukana elämässäni koko tähän astisen elämäni ajan, ni niistä on tullut itsenäinen osa minua ja en ole osannut edes aiemmin kyseenalaistaa niitä, et ne eivät oikeesti ole minua.
Nämä kaikki laadut ovat rakastamisen esteitäni ja tähän tarvitsen veljeni joka on niin luja viattomuudessaan, että hän kestää ylösnousevan hulluuteni josta en voi olla hänelle muuta kuin kiitollinen.
Liz Cronchite / Ja tämäkin tuli koettua
”Myös silloin ego kokee olevansa uhattuna, kun olet siitä piittaamaton. Se on erityisen uhattuna ja äärimmäisen ilkeä silloin kun huomiosi on kiinnittynyt Jumalaan egon sijasta. Ego ei voi ymmärtää Jumalaa eikä voi liittyä sinuun Siinä. Ego ainoastaan tietää, että huomiosi on kohdistunut Johonkin Muuhun ja tämä on äärimmäinen uhka egolle.”
Tässä kohdassa olin jo melkein sekoamisen tilassa, must tuntui kuin olisin räjähtänyt hajalle..huusin ääneen..et nyt tarviin apua..ja silloin kännyni soi. Vastasin..ystäväni kuuli äänestäni jotain ja sanoi ”heti tänne, teen sulle hoidon.”
Menin ja sain hänen koko hoitovälineskaalansa eli kaikki vekottimet joista oleellisin tieto oli, että maksa, munuais, lisämunuais, sappimeridiaanit olivat hälyhälytilassa.
Ne aukaistiin jolloin mieleni kirkastui välittömästi. Muodollahan ei ole väliä, sisältö ratkaisee. Näin olen antanut itseni ymmärtää.
Huusin apua, sain vastauksena hoidon jonka sisältönä oli rakkaus jossa pelon määrää laukaistiin jolloin mieleni avartui muistamaan läsnäolon joka minä olen.
Niin..juttu jatkui rauhantilana useita päiviä..kunnes käänsin huomioni tai annoin tilaa luulemiselle, olettamiselle..ja taas mentiin vielä syvemmälle jossa kohtasin peloista suurimpani eli riittämättömyyden..ei minulla ole sanoja millä kuvata tilaa jonne jouduin.
Olin hylännyt itseni ja ottanut jumalan korvikkeeksi pelon ja sen kaikki muodot joista syntyi ekotukseni. Tänä päivänä mulla on myös toinen kokemus ja se on etten ole yksin, sillä käytössäni on kommunikaattori eli Pyhä Henki, tuttavallisemmin Pyhis. Hän tietää etten oikeesti ole erossa Jumalasta.
Tässä lainaan Niilo Kylmälahden tekstinpätkää:
”Yön pimeys ei mahda mitään aamun sarastukselle. Valon pääseminen mieleni pimeisiin sopukohin on kuitenkin minusta itsestäni kiinni. Jopa Pyhä Henki rikkoisi minun vapaata tahtoani jos Hän vastoin minun tahtoani ja lupaani tulisi valaisemaan mieleni pimeitä osia. Oma osuuteni kuitenkin rajoittuu siihen, että minä tuon pimeyteni valoon. Ongelmana minulla on se, etten uskalla, kehtaa tai halua paljastaa pimeitä puoliani.”
Ja tähän kohtaan siunaantuu veljeni joka on pelastajani omalla viattomuudellaan ja minä saan katsoa mieleni pimeitä osia, nostaa ne valoon luovutettavaksi Pyhiksen oikaisutoimistolle ja ihme tapahtuu. Olen viaton.
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Kävelin Jumbon kauppakeskuksessa aikaani kuluttamassa ilman kiirettä!
Katselin ihmisiä ja tavaroita ja sitä ’touhua’.
Menin Anttilaan!
Katsellessani ympärille katseeni kiinnittyi myymälässä vaateosastolla oleviin ohjaustauluihin ja huvittuneena luin monta kylttiä joissa luki:
’sovitus, sovitus, sovitus’.
IOK:n ohjehan se siinä muistutti minua anteeksiannosta!
Olin menossa työmatkalle Lissaboniin joitakin vuosia sitten.
Jostain syystä lento oli myöhässä ja lähtöportti oli muutettu siten että ’jouduin’ kävelemään lentoasemalla olevan pubin ohi.
Kuinka ollakaan päätin normaaleista tavoistani poiketen pysähtyä nauttimaan oluen odotellessani.
Ostin oluen ja tulin katselemaan ihmisvirtaa käytävän puolelle. Nauttiessani oluesta katselin käytävän seinällä olevaa tekstiä.
Kuinka ollakaan – siinä luki
’Haluatko maailman, jossa on kaikki mahdollista?’
Käsitin sen viittaukseksi IOK:n mukaisesta todellisuudesta!
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Miten voisin nähdä asioita Ihmeiden Oppikurssin näkökulmasta?
Esimerkkinä se miten olen muuttanut tulkintaani Juicen laulusta Viidestoista Yö!
Jostain syystä Juicen sanoitus alunperin houkutteli minua kuuntelemaan ilman tiedostettua syytä.
Olin keski-ikäinen mies, joka ihmetteli että mitä nyt – mitä se elämä oikeastaan on?
Olin aloittanut kuorossa laulamisen vaikka koulun laulunumero oli korkeintaan välttävä.
Olihan sitä tainnut tulla kokeiltaua jossain saunailloissa ja ehkä karaokessa.
Jotain siinä Juicen sanoituksessa kuitenkin oli enemmän kuin luulin vaikka olin aiemmin pitänyt häntä kevyen arkipäivän muusikkona. Niin varmaan moni muukin laillani.
Aika pian tällä aktiivisemmalla laulajan urallani tuli opeteltua sitä biisiä vähän perusteellisemmin. Silloin sen viesti että tuurijuopottelu aiheuttaa muistinmenetystä ja että se toistuu aika ajoin.
Siinä on ’reippaan’ ja ’rohkean ’ miehen meno.
Voi olla että kävi kateeksikin. Olinhan kunnon mies, joka ajattelin että elämä on hyvin suunniteltuna mukavaa ja hyväksyttyä kaikkine toimimneen. Se oli opitun elämänmallin toteuttamista.
Mutta oliko se kaikin osin sitä mitä oma sisin oli?
Niinpä uudelleen ja uudelleen toistettuna ’kahden viikon unohtuneen’ tekstinpätkän takaa alkoi todentua kysymys MITÄ OLEN UNOHTANUT?
Siis mitä olin unohtanut kaiken opitun ’mallikkaan’ elämän taakse? Vähän muutettuna vielä: Mitä olin halunnut unohtaa? Mitä ympäristöni haluaa olla näkemättä minussa? Uskallanko kohdata todellisen itseni ja samoin uskallanko nähdä ympäristöni todellisena ja he vastavuoroisesti minut todellisena?
Eräänä kauniina päivänä halusin katsella valokuvia elämästäni ja tajusin että kuvista puuttuu oleellinen osa minua. Aloin etsiä niitä mutta en löytänyt muuta kuin kuvan paikkoja albumista.
Tavallaan tiesin mitä etsin ja vaikka ne olivat kadoksissa, ne olivat tiedossani. Ne viittasivat siinä vaiheessa oman itseni kannalta tärkeimpään kokemukseen elämästä – rakkaudesta ja sen pelosta, joka johti rakkauden torjuntaan.
Sen ristiriitaisuuden kokeminen oli ollut ’pakko’ sulkea muistista koska se oli ollut hyvin tuskallinen kokemus.
’Orpo katse lapsen eksyneen’ voidaan ajatella ihmisen elämän tavallisen olemisen kokemukseksi. Hän tavallaan tietää että ei ole oikeassa paikassa ja luulee että Jumala ei halua kohdata häntä.
Totuus on kuitenkin että hän ei itse haluaisi kohdata Jumalaa koska luulee hänen rankaiseva. Kuitenkin Jumalan rakkaus ’vihloo rintaa’ eli on muistissa.
’Yö taas saapuu painajaisineen ja kaikki paitsi elämä on turhaa’ voidaan ajatella että välillä me pystyjmme torjumaan Jumalan muiston. Muistin palautusessa kaikki tuntuu painajaismaiselta ja turhalta koska tiedämme sisimmässämme sen olevan juuri niin.
Oppikurssi kertoo meille että näkemämme maailma on illuusio ja sen tehtävänä on opettaa meille että se on illuusio. Tavallaan kohtaamme elämän paradoksina, jossa opetetaan että sen -tarkoistus on opettaa – että sillä – ei ole tarkoitusta.
Mikä muuttui?
Olin painanut unohduksiin elämän tärkeän kokemuksen mutta tuskallisen kokemuksen ja sen muistaminen laulun sanojen avulla avasi käsityksen tietoiseksi. Samalla avautui mahdollisuus oppia että olemme kaikki kollektiivisesti tässä todellisuudessa painaneet tärkeän asian tietoisuudestamme.
Syynä on pelko, jota meidän on vaikea käsitellä.
Ihmeiden oppikurssi opettaa että mikä tahansa asia, joka sisältää pelon on siltä osin epästosi. Siksi epätosi että se on ajatus ilman Jumalaa. Vain Jumalan kanssa ajatellut ajatukset ovat tosia.
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Miten sain tarvitsemani harvinaisen työkalun ja miten minua opetettiin hyväksymään kaikki mitä on, samanarvoisena, ilman tuomitsemista.
Työni on vienyt minua eri paikkakunnille ja olen ’joutunut’ etsimään asuntoja ja päätynyt kolme kertaa rakentamaan talon, viimeksi Hyvinkäälle.
Tapanani on ollut tehdä aika paljon itse niitä töitä joita olen osannut. Olin asunut Hyvinkäällä jo muutaman vuoden kun sain taas rakentaa talon, kun kerran tonttikin tuli hankittua.
Rakentamisen loppuvaiheessa olin tekemässä saunaa pesuhuoneineen ja olin valinnut ja hankkinut laatoitukseen suuria laattoja, mitoiltaan 300 x 600 mm.
Vasta kun olin aloittamassa laatoittamista huomasin että laattaleikkurini on sopiva vain 300 mm laattojen käsittelyyn.
Aloin etsiä leikkuria rautakaupoista eri kaupoista Hyvinkäältä sekä Helsingin seudulta löytämättä mistään riittävän suurta…
Samoihin aikoihin oli paikkakunnalle tullut Lidl’in myymälä ja olin niin kotimaisten vanhojen yritysten lumoissa että olin ajatellut että minun ei tarvitse mennä ulkomaisessa omistuksessa olevaan ruokakauppaan. Eihän sieltä saisi kuin ulkomaista tuontiruokaa. Minkähän laatuista se mahtaisi ollakaan!
Oli taas lauantai kun etsin laattaleikkuria mutta mistään sellaista ei löytynyt, ei Hyvinkäältä eikä Vantaalta. Harmistuin ajellessani kaupungissa kun en voinut aloittaa laatoittamista.
No- rauhoitin mieltäni- ja ajaessani ajattelin että käynpä ostamassa litran maitoa sekä jotain mehua ja kun tuo Lidl on matkan varrella käyn samalla katsomassa millainen se saksalainen kauppa on sisältä. Kai siellä maitoa on myynnissä.
Niin ja varmaan arvaatte että tämä juttu kertoo ihmeestä- käytännöllisestä ihmeestä. Maidon ja mehun lisäksi kauppa tarjosi minulle riittävän kokoisen laattaleikkurin, jolla sain odottavan työni aloitettua ja tehtyä valmiiksi.
Opetus on että tämä maailman logiikka on jotain sellaista mitä emme ymmärrä. Emme ymmärrä emmekä hallitse sitä ja saamme opetella näkemään sen sellaisena kuin haluamme.
Helpointa se on kuitenkin siten että opettelemme hyväsymään sen täysin anteeksiannettuna, joka tarkoittaa että emme liitä siihen minkäänlaisia odotuksia tai arvolatauksia sen hyvyydestä tai huonoudesta. Maailman ainoa tarkoitus on että oppisimme että sillä ei ole tarkoitusta, siis paradoksi!
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Mikä on ’miehen rooli’? – Isä, turvamies, elätttäjä, huolehtija, rakentaja, rakastaja tai toimeentulontakaaja!
Kysyin itseltäni parikymmentävuotta sitten että näinkö pitää olla? Olenko rakentanut itselleni rooleja joihin olen mahdollisesti vastoin tahtoani sidoksissa – vai onko se vain minun luuloani?
Tämän jälkeen seurasi tapahtumaketju, jonka ilmentymänä on tullut lopulta tämä teksti ja nämä sivut. Minulla on ollut hyvä koulutus ja työpaikka, lapset ja muukin elämä vaikkakin osa siitä osoittautui vankilaksi, joka miltei mursi minut.
Siitä avautui uusi näkökulmaelämään – rohkeus nähdä että meissä on kaikki valmiina – meidän ei varsinaisesti tarvitse tehdä mitään – ratkaisut löytyvät kunhan itse sallimme niiden löytyvän.
Hyvin mielenkiintoista on että samoihin aikoihin havaitsin itsessäni pelon, pelon nähdä pelon, joka ohjasi minua. Yritin löytää mielenrauhan pelkoa välttämällä. Se ei onnistu koska maailma tarjoaa meille aina ensin mahdollisuuden pelkoon.
Sen sijaan aloin katsoa itseeni ja totesin pelkääväni jopa itsessäni olevaa käsitystä elämästä.
Olin saanut oppia että pitää aina toimia ’oikein’, että muut eivät häiriinny. Siitä seurasi mielen vankila koska aina löytyy joku tai jokin, joka häiriintyy.
Pelko on silloin aina läsnä. Siskoni esimerkin avulla tutustuin aikanaan työnohjaukseen käsitteenä sekä elämäntaito-opiskeluun kirjallisuuden ja kurssien avulla. Siitä seurasi tutustuminen Ihmeiden Oppikurssiin, josta löytyi selitys ja tarkoitus elämälle.
Nyt olen jo jättänyt varsinaisen työurani ja saan nähdä miten jo viimeisinä työvuosina olen kyennyt katsomaan sekä työelämää että muuta elämää eri näkökulmasta. Olen osannut antaa vapautta sekä ottaa oman vapauden ja siten sallia monia asioita, joita aiemmin pidin jopa väärinä – sekä itselle että kanssaihmisille. Mielenrauha avautuu sitä kautta.
Jokainen meistä toivoo mielenrauhaa. Vaikka emme aina tietoisesti hae sitä niin silti se on kaikkien toimiemme taustalla, tiedostamattomasti. Paradoksi on se että etsimme sitä ulkopuoleltamme ja se on mahdollista löytää vain omasta sisimmästä.
Toinen paradoksi on se että usein etsimme ratkaisua ulkopuolelta siitä syystä että emme siltikään uskalla löytää sitä ja keksimme kaikenlaisia valeratkaisuja. Ne näyttävät hetken toimivan mutta lopulta eivät kuitenkaan.
Miehen rooli on lopulta sama kuin meidän kaikkien sukupuolesta riippumatta, etsiä mielenrauhaa. Tiedostamattamme tiedämme olevamme eksyksissä. Siksi tarve etsiä. Teemme sitä henkilökohtaisessa elämässä, työssä ja kaikkialla elämämme turuilla.
Tervetuloa matkalle löytämään ihmeitä!
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Jo ennen kuin olin tutustunut Ihmeiden Oppikurssiin tapahtui ihmeitä. Ymmärsin ne ihmeiksi vasta kirjan luettuani.
Eräs tämän maailman todennäköisyyksiin vähiten sopiva ja siten kummallinen ihme tapahtui parikymmemtävuotta sitten. Olin ostanut käytetyn Camryn ja ajelin lamasuomessa omia ja työajoja sillä.
Siihen ilmaantui pieni vika. Se oli pieni nykäys ajossa silloin tällöin, noin kerran sadan kilometrin matkalla. Olin huollattanut auton merkkiliikkeessä ja ajattelin että he varmaan löytävät vian ja voisin huoletta ajella autolla edelleen.
Ystävällinen työnjohtaja kertoi että he eivät löytäneet vikaa. Hetken keskusteltuamme totesimme että aikanaan vika tulee löytymään. Ajoin autolla eri puolella Suomea ja koko perheen voimalla kävimme lapissakin pääsiäisreissulla.
Ajokilometrejä tuli yli 10000. Pienet nykäykset muistuttivat aika ajoin piilevästä viasta. Luottavaisesti teimme perheenä matkaa samoin kuin itse työmatkoja.
Aikaa oli kulunut useita kuukausia ja taas kerran olin liikkeellä kun auton moottori sammui kesken matkan. Ohjasin auton tien sivuun ja nousin autosta.
Samaan aikaan tien vastakkaiselle puolelle pysähtyi auto. Katsoin että ehkä joku haluaa auttaa minua. Kuinka ollakaan, autosta nousi sama työnjohtaja, jonka kanssa olimme aiemmin yhdessä koettaneet korjata vikaa huoltoliikkeessä.
Hän pyysi minulta auton avaimet jotta hän voisi hinauttaa auton korjaamolle.
Ihme on se että miten on mahdollista että tapaamme toisemme ennakoimattomalla hetkellä satunnaisessa paikassa. Lopputulos oli se, että sain auton käyntikuntoisena neljän tunnin päästä ja korjauskustannus oli joitakin kymppejä.
En osaa laskea todennäköisyyttä tälle tapahtumalle tämän maailmaan näkökulmasta mutta minun on helppo yhtyä kurssin ajatukseen että sattumaa ei ole. Kaikki mitä meille tapahtuu on ennakoitu ja sisältää jonkin opetuksen.
Opetus voisi olla se että ei tarvitse huolestua mistään, kaikki on koko ajan juuri niin kuin pitää. Ainoa mitä meidän itse pitää saavuttaa on luottamuksellinen asenne että meistä pidetään huolta.
Powered by WishList Member - Membership Software