Kirjoittaja: Mauri Rantala
Tämä kokemus tapahtui samassa putiikissa josta kerroin aiemmin. Ei liene sattumaa meidän ihmisten kohtaamiset siellä ja täällä.
Kuka meitä ”liikuttaa” sitä en tiedä, tiedän vain sen, että olen aina oikeassa paikassa näyttämölläni. Kun edellisestä välienselvittelystä oli kulunut tovi, en arvannut että uusi teki jo tuloaan.
Puotikumppanini istui takahuoneessa tekemässä jotain tilausta, olin hänen takanaan aikeenani kurkottaa ylähyllyltä jotain mappia ja samalla otin toisella kädelläni hänestä kevyesti tukea olkapäästä kun korvani tavoittivat vihaisen ärähdyksen:
”Älä koske minuun!!”
Käteni singahti välittömästi pois kuin tulikuuma rauta olisi polttanut, otin vaistomaisesti pari askelta taaksepäin ja jäin hämmästyneenä tuijottamaan.
Toinen tärisee raivosta ja minä suu auki kuin pallokalalla,.. mitä tapahtui… minähän otin vain sinusta tukea… kerro…mitä mitä?
Puotikumppani oli tosi vihainen, kiukun salamat sinkoilivat, voin vain kuvailla tunnelmaa joka oli yht´äkkiä muuttunut jääksi, syväksi halvennukseksi.. inhoksi joka nosti kaikki ihokarvani pystyyn ja voi sitä ihmetyksen määrää mitä sisälläni kävi.
Minulle nousi tunnelma, ettei taaskaan ollut kyse nykypäivistä, tosin en tiennyt mistään päivistä.
Kysyin häneltä hetken kuluttua, että olenko täällä olo aikanasi kohdellut sinua huonosti, törkeästi, kamalasti, vähätellyt, ollut piiloinhottava ja jos olen, ole hyvä ja kerro jotta voin tehdä jatkokorjauksen välittömästi ja ole kiltti ja anna palaute jostain mitä en itse näe ja anna se heti.
Hän ei kyennyt sanomaan muuta kuin, ettei kyse ollut nykyisyydestä, tosin hänkään ei tiennyt et mistä? Hän antoi palautteen helppoudesta jolla tätä pientä työyhteisöämme toimitimme ja työskentely miehen kanssa on tehnyt hänelle hyvää.
Sitten hieman ennen yhtä pääsiäistä hän tulla tyllersi valoisasti säteillen sekä selvästi helpottuneena hommiin jossa olin keittänyt vaffat aamuplöröt pahimpien silmärähmien karkottamiseksi. Istuttuaan alas hän rupesi kertomaan:
”Kuuleppas Mauri, nyt minä tiedän mikä juttu se oli. Ollessani kotona nollatilassa silmät kiinni, otsalohkooni avautui elämännäyttämö jossa olimme avioparina joskus tuhatseitsemänsataa luvulla jossain nykyisen euroopan keskisessä maassa. Sinä olit komea mies ja naisiin hurahtava. Yhteiskunnallinen asemasi sekä varakkuutesi oli arvostettua yläluokkaa sekä seurapiirisuosiosi runsasta, jolloin se mahdollisti heikkouksiesi ylösnousun. Alkoholi yhdistettynä kieroutuneeseen perversioosi oli yhdistelmä jossa synnytit itkua sekä hammasten kiristystä kaikkien niiden viattomien neitosten sydämissä joihin sotkeuduit innolla. Samaan aikaan, minua joka olin vaimosi, kohtelit sikamaisesti ja minä inhosin sinua niin ettei minulla ollut sanoja. Avioliittomme oli tuhottu.”
Kun hän tätä kuvaili, tunnistin sen ja itkimme molemmat. Hän omaa ylösnoussutta järkytystään sekä pettymystään ja minä tunnistettavaa kaavaa jonka olen löytänyt monien kokemusteni kautta myös tässä elämässä, mut se on toinen tarina. Taas minun on toistettava, että kaikki keskeneräinen palaa luokseni kun aika on tavalla tahi toisella.
Itkimme itkumme ja anteeksi annettuina, pyysin häntä palaamaan nykyhetkeen. Pyysin häntä katsomaan sitä aikaa mitä olemme eläneet työn parissa aamusta iltaan yhdessä, että onko tässä miehessä mitään muutosta tapahtunut, vai olenko ollut sama törkykasa ajast aikaan?
Hän vastasi, ettei kukaan mies ole kohdellut häntä niin hyvin kuin sinä ja hän ymmärtää sekä arvostaa sitä nyt.
Kun katselin, kuuntelin ja elin tarinassa, minulle avautui syvempi ymmärrys miten NAINEN monissa olomuodoissaan on ollut tämän miesroolielämäni tärkein opettaja.
Palautui mieleeni vanha ystäväni sekä ammattinsa osaava astrologi, joka jo kauan sitten toi esille varteen otettavan näkemyksen kun syntymäkarttaani katseli.
Hän sanoi:
”Suurimman oppisi tulet läpikäymään ihmissuhteiden alueella, ei niinkään talouden tahi terveyden. Ihmissuhteet ovat koulusi jossa joko pääset luokaltasi tai sitten et. Valinta on sinun.”…
Niinpä niin.
Hetken hiljaisuuden jälkeen puotikumppanilleni tuli ovela ilme, jossa hän kertoi jonkun aiemman näyttämömme olleen muinaisessa egyptinmaassa jossa olin ollut hänen seksiorjansa.
Kuullessani tämän hihkaisin oitis:
”Tasoitusta….tasoitusta!!”
Työtoverin kanssa tuli ”menneisyyden tilit” selvitettyä sekä tasattua tässä ajassa ja siitä ei kauaa mennytkään kun tiemme erosivat. Lopetimme työmme molemmat ja kumpikin omista syistään.
Olemme rakastavaisia ystävyyden hengessä, vaan ei rakastuneita. Kirkastuksen saimme tässä ajassa, kummankin kulkiessa nyt omia polkujaan valmiina kohtaamaan seuraavan mahdollisen haastajan rakkauden monimuotoisilla näyttämöillä.
Elämä… tylsää..kö???