Mistä pelot tulevat?
Kirjoittaja: Mauri Rantala
Mikä minua oikeasti elämässäni ohjaa?
Minulla on pää täynnä toinen toistaan hienompia ajatuksia kaikesta siitä, miten asioitten pitää olla, miten niiden pitää mennä? Vaan kun eivät mene niin kuin minä haluan.
Kerronpa omani joka tuo esille sen ettei kaikki aina ole sitä miltä se näyttää.
On monia ihmisiä jotka ovat onnistuneet elämässään. He ovat omien elämiensä menestyjiä.
Jotkut heistä ovat jalostaneet oppimansa kirjoiksi, jotkut ovat ruvenneet opettamaan esimerkillään ja loput miten vain ovat keksineetkään sanomansa eteenpäin viemiseksi.
Sain kerran ystävältäni kysymyksen:
”Voisiko olla kyse menneisyydessä luoduista malleista joista alitajunta ei osaa laskea irti”?
Vastasin etten tiedä, mutta voin joitain niistä jäljittää omalta kohdaltani. Tosin yksin ja omin voimin en sylttytehtaalleni ole päässyt.
Onnekseni lähelläni on ollut ihmisiä jotka ovat olleet hyviä oppaita.
Syventyessäni aiheeseen totesin, että siellä ne ovat sisälläni kaikki ja tosi hyvässä tallessa sabotoiden useimpia upeita aikeitani.
Viimeinen jonka jäljille pääsin, on melko tuore ja se johti syntymääni. Olin hyvää vauhtia syntymässä, kun päätinkin peruuttaa (nykykielellä se vois olla jotain seuraavaa ”äh, emmä viitsi, ei tästä kuitenkaan mitään tule”) ja tästä lähti ketjureaktio.
Aina kun elämä tarjosi tietynlaisen haasteen, tartuin siihen innokkaasti…mutta… jätin kesken.
Upeita ideoita… äh ei siitä mitään tule kuitenkaan…
Tarina toistui ja toistui kunnes, kunnes laki astui voimaan. Olin huomannut järjettömän käyttäytymismallini jolle ei ollut päätä eikä häntää. Oli aika hakea apua.
Ystäväni kysyi yhden kysymyksen, ”kerro päällimmäinen asia mikä sinua häiritsee juuri nyt”?
Kerroin, ja siitä lähti ketju joka johti ensin yhteen muistumaan ja sitten toiseen muistumaan.
Palattiin alkuun ja sama uudestaan, mieleeni muistui lisää samankaltaisia tilanteita. Näin jatkettiin kunnes päädyin syntymääni.. ja sitten BINGOO koko dominoketju kaatui.
Edellinen oli ”noin” kuvaus tapahtumasta.
Toinen muistijälki menneisyydestäni sijoittuu aikaan kun tuli ryypättyä kuin hinaaja. Olin vanhassa neukkulassa kännissä kuin käki. Paikalliset frendini tekivät parhaansa ettei janojuomat loppuneet.. eikä musta kaviaari.
Söin sitä ja päätäni rupesi särkemään ihan tajuttomasti. Oli pakko vetäytyä kämpille, ängetä suihkuun ja yrjötä molemmista päistä.
Tästä seikkailusta jäi jälki, muistijälki joka välittömästi palauttaa tuon kammokokemuksen mieleeni ja riittää, että saan vain hajujäljen mistä tahansa joka muistuttaakin kaviaaria ja jo syvä inhotus nousee pintaan.
Vaikka tiedän satavarmasti ettei nykykokemuksella ole mitään virkaa menneisyyteni kanssa, en voi mitään.
Vuosien varrella olen saanut noukkia eri ikäisiä minuuksiani vähän sieltä ja täältä. Mitä se on tuonut mukanaan… eheytymistä ihan ensin.. ja eheytymistä toiseksikin.
Työ jatkuu sillä pitihän minun käydä hakemassa vastasyntynytkin, joka ei ensin halunnut syntyä ollenkaan…. äh ei tonne viitti mennä, ei tästä tuu mitään kuitenkaan… niih… ja taas muistin nauraa..