Jälleen kerran oli kaunis kesäinen päivä ja perunapellolla uusien pottujen noukkiminen oli homman nimi. Työtä oli jäljellä noin tunnin verran, kun näin miten mustat synkät sadepilvet alkoivat nousta taivaan rannasta kohti pellonreunaa. Mielessäni näin kurjan kuvan, miten perunat kastuisivat rankkasateen alla ja olisivat sen jälkeen kelvottomia torlla myytäviksi.

Siinä sitten aloin Pyhikselle juttelemaan: Pyysin, että sadetta viivytettäisiin hetken verran, vain sen verran, että saisimme perunat kellarin suojaan.

Sitten näin jotain ihmeellistä: tuo musta tummanpuhuva pilvi jakautui kahtia pellon kahtapuolta, niin, että pisaraakaan ei osunut meihin pellolla työskenteleviin tai perunoihin.
Minä mielessäni kiittelin <3 ja kiittelin .. ja vähän vielä lisää kiittelin <3

Saimme perunat noukittua ja vietyä ne kellariin kuivina.
Urakka oli valmis ja kun laitoimme kellarin ovia kiinni, alkoi sataa kaatamalla.

.. ja minä mielessäni lisää kiittelin 😀