Kirjoittaja: Mauri Rantala
Viittasin rahasoppa- tarinassani vuoden nollatuloihin. Silläkin oli juurensa turhautumisena paperibyrokratiaan.
Hermostuin niin paljon pompotteluun luukulta toiselle et ajatuksissani nakkasin ”pitäkää tunkkinne” ladattuna runsaalla kiukulla.
Seuraavan vuoden tammikuussa ystäväni tarjosi = kustansi mahdollisuuden käydä Rauhanrannassa henkilökohtaisella kyselytunnilla eli kanavoinnissa Hänen kanssaan.
Menin ja kysyin et mistä kiikastaa, mitä en tajua? ”Hän” vastasi lempeästi
”Mitäpä jos menisit uudestaan ja tekisit oman osasi ni minä voisin hieman auttaa.”
Menin Kelaan, istuin odotuspenkillä ja arvioiden ”merkkasin” virkailijoita.
”Toi näyttää kivalta. Ei missään nimessä tuon luokse. Eiku tonne, joo toi eka ja sit toi tai toi, noi veks.”
Näin arvottaen laskelmoi ekotukseni, vaan eipä arvannut mitä tuleman piti. Luukkunumerokseni tuli ykkönen joka sijaitsikin kulman takana jonne en nähnyt.
Askelsin sinne.
Neito kysyi iloisesti ”kerro huolesi” ja minä kerroin.
Hittolainen, meni 15 minsaa ja kaikki paperit kunnossa. Yhtäkkiä nolla nolla olikin vaihtunut numeroiksi tililläni. Olin kiitollisen ällistynyt.
Tietysti olin nollavuoden aikana velkaantunut ystävilleni. Soitin jokaiselle, kerroin muuttuneen tilanteeni ja sovin maksuohjelman johon suostuivat.
Muutaman päivän peräst kävin kukkakaupan kautta ja vein virkailijaneitoselle kimpun kukei jolloin toteutui lause
”Kun teet kaksi ihmistä onnelliseksi, olet tavallisesti itse heistä se toinen.”
No mitä opin tästä? Asenteeni muutos mielessäni on avain mihin tahansa.. Ja apua saa ja voi pyytää…