Kirjoittaja: Raimo Julkunen

On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin (ulkopuolellasi ei ole mitään) kuuntelen (tiedämme että hiljaisuudesta kuuluu luojamme ääni)

Ja sanaton on sydämeni kieli (vain kokemuksen kautta voi lähestyä todellista maailmaa)

Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen (tämän maailman pimeydessä näkyy Luojamme aina, vähintään valopisteinä)

Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli (me tiedämme, vaikka emme muista mistä olemme tulleet, että ikuisuus on todellinen kotimme)

Näin sydämeeni joulun teen (voin itse valitsen oman todellisuuteni) ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen (Jeesuksen tuleminen on meidän oman mielemme valinta)

On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa (viittaus viattomuuteen)

Kuin yhtä puhdas itse olla voisin (viittaus syyllisyyden kokemiseen ja anteeksiannon ja anteeksisaamisen tarpeeseemme)

Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa (muisto ikuisesta rakkaudesta pyrkii tietoisuuteemme)

Kuin harras sävel sisälläni soisi (Luojamme kutsu rakkauteen)

Näin sydämeeni joulun teen (voin itse valitsen oman todellisuuteni) ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen (Jeesuksen tuleminen on meidän oman mielemme valinta)

On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään (anteeksianto)

Kuin oisin osa suurta kaikkeutta (muistikuva Isä-luojasta ja ikuisesta yhteydestä häneen ja täydelliseen rakkauteen)

Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,

Vaan mieleni on täynnä kirkkautta (Toive mahdollisuudesta oivaltaa että kaikki onkin vain ’unta’, jonka luulemme olevan totta mutta josta on mahdollista herätä)

Näin sydämeeni joulun teen (voin itse valitsen oman todellisuuteni) ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen (Jeesuksen tuleminen on meidän oman mielemme valinta)