Näin hiljakkon facessa kuvan, jossa sarvikuono maalasi kauniita maisema tauluja, Ne olivat hyvin hienoja ja tarkkoja tauluja – ja niissä oli kaikissa keskellä iso sarvi.

Yllätys yllätys.
Meillä jokaisella on oma sarvemme.

Minulle tämä ihastuttava kuva tuon taitavan maalarin pensselistä toi mieleen erään tilanteen, jossa silloinen miesystäväni yritti kuvailla minulle miltä hänen sarvensa näyttää.

Tilanne oli sellainen, että hän pyysi minua pitämään kämmentäni avoimena, niin, että hän voi vapaasti lentää kämmenelleni silloin kun se hänestä tuntuu hyvältä.
Nyt ymmärrän, hän yritti viestittää minulle jotain muuta kuin mitä minä kuulin … koska luulin, että hänen sarvensa näyttää samanlaiselta kuin minun sarveni.

Taulussani näkyvä sarvi oli kuva omasta menneisyydestäni. Luulin, että hän pyysi minua pitämään kämmentäni avoimena siksi, että hän saisi vapaana lentää kukasta kukkaan ja sitten kun olisi kyllikseen juonut tuota kukkanektaria maailmalla, voisi tulla takaisin minun luokseni. Tulkitsin tilanteen niin, että hän halusi oman vapautensa siinä muodossa, jossa exäni oli omaa vapauttaan aikoinaan käyttänyt. Minulle tuo miehen pyyntö oli itsestäänselvyys, enkä osannut siinä hetkessä ymmärtää, että se, mikä oli minulle itsestään selvää, oli sarvi hänen kuvassaan.

Tilanne päättyi siihen, että minulta paloi käämit ja ovet paukkuen poistuin paikalta, koska olin luvannut itselleni exäni jälkeen, etten enää milloinkaan jäisi yhteenkään suhteeseen, jossa minä olisin se, joka odottaa kiltisti kotona, kun toinen rilluttelee pitkin maailmaa toisten naisten kanssa. Minä halusin ihmissuhteen, jossa voisin ja saisin lentää omassa vapaudessani toisen kanssa hänenkin ollessa omassa vapaudessaan.

Ai vähänkö oli sarvikuonoilla kommunikoinnissa hankaluuksia?
Sellaista se on. Sarvikuonon elämä.