Tässä hieman ajatuksiani eräänä aamuna kuultuani pätkän aamuhartaudesta:
Niin… mikä näistä kolmesta ei kuulu joukkoon?
No sehän on se kaaoksen maailma, joka on oman ajatuksemme luomus (illuusio)!
Sen kaikille ominaisuuksille vain annamme anteeksi!
Ne ovat sitä varten!
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin (ulkopuolellasi ei ole mitään) kuuntelen (tiedämme että hiljaisuudesta kuuluu luojamme ääni)
Ja sanaton on sydämeni kieli (vain kokemuksen kautta voi lähestyä todellista maailmaa)
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen (tämän maailman pimeydessä näkyy Luojamme aina, vähintään valopisteinä)
Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli (me tiedämme, vaikka emme muista mistä olemme tulleet, että ikuisuus on todellinen kotimme)
Näin sydämeeni joulun teen (voin itse valitsen oman todellisuuteni) ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen (Jeesuksen tuleminen on meidän oman mielemme valinta)
On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa (viittaus viattomuuteen)
Kuin yhtä puhdas itse olla voisin (viittaus syyllisyyden kokemiseen ja anteeksiannon ja anteeksisaamisen tarpeeseemme)
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa (muisto ikuisesta rakkaudesta pyrkii tietoisuuteemme)
Kuin harras sävel sisälläni soisi (Luojamme kutsu rakkauteen)
Näin sydämeeni joulun teen (voin itse valitsen oman todellisuuteni) ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen (Jeesuksen tuleminen on meidän oman mielemme valinta)
On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään (anteeksianto)
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta (muistikuva Isä-luojasta ja ikuisesta yhteydestä häneen ja täydelliseen rakkauteen)
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta (Toive mahdollisuudesta oivaltaa että kaikki onkin vain ’unta’, jonka luulemme olevan totta mutta josta on mahdollista herätä)
Näin sydämeeni joulun teen (voin itse valitsen oman todellisuuteni) ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen (Jeesuksen tuleminen on meidän oman mielemme valinta)
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Mikä ohjaa tekemisiämme? Mihin suuntaan olemme menossa?
Olen Ihmeiden oppikurssiin tutustumisen jälkeen usein kysynyt että mikä tai kumpi ohjaa päätöksiäni – pieni itse vai iso-itse, siis ego vai pyhä henki minussa. Aluksi pelkkä kysymys oli ’käsittämätön’ mutta kuitenkin se heräsi.
Oli vaikea käsittää että tässä konkreettisessa tilassa olisi mahdollista valita jotain. Kaikki näytti niin selvästi annetulta ja että välillä olin voittaja ja välillä selvästi uhri. Itse en voisi asialle tehdä mitään.
Nyt elämä avautuu uudelleen ja uudelleen valintatehtävänä! Niinhän kurssissa sanotaan:
”Veljeni, valitse uudelleen.”
Muistan kysyneeni usein että mistä tietää onko asia tai tapahtuma totuuteni vai egoni ohjaama. Ymmärrykseni ei pystynyt käsittelemään kysymystä kunnolla.
Egoni tavallaan mitätöi kysymyksen ’merkityksettömänä’ ja epäselvänä ja siten pyrkii pitämään ajatuksen poissa mielen voimasta tehdä valinta (samalla tavalla kuin kohdassa Teksti 4.V.)
Miten yksinkertainen asia onkaan kun sen oivaltaa. Tapio Rautavaara laulussaankin sen sanoi… ”elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa”.
Valinta on aina ilon ja vapauden suuntaan.
Luojamme haluaa meidän olevan rauhan ja varmuuden tilassa. Silloin meidän mielellemme on eniten tilaa oivaltaa totuus. Vastakohtana pelon tila sitoo meidät väärään todellisuususkoon ja siten pelkoon.
Vapaassa mielentilassa myös kommunikointi toimii ilman rajoituksia. Viime sunnuntaina (19.7.2015) ajelin autoa Sulkavalta Tampereelle ja kuuntelin radiota. Siellä Jari Sarasvuo kertoi näkemyksiään.
Kiinnitin huomiota kohtaan kommunikointi ja haluan yhtyä hänen näkemykseensä että kommunikointi on enemmän kuin pelkkää sanallista tiedon siirtoa. Se on oivallusta yhteisestä tavoitteesta ja siten johtaa ajatukseen että me olemme yhtä.
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Kävelin Jumbon kauppakeskuksessa aikaani kuluttamassa ilman kiirettä!
Katselin ihmisiä ja tavaroita ja sitä ’touhua’.
Menin Anttilaan!
Katsellessani ympärille katseeni kiinnittyi myymälässä vaateosastolla oleviin ohjaustauluihin ja huvittuneena luin monta kylttiä joissa luki:
’sovitus, sovitus, sovitus’.
IOK:n ohjehan se siinä muistutti minua anteeksiannosta!
Olin menossa työmatkalle Lissaboniin joitakin vuosia sitten.
Jostain syystä lento oli myöhässä ja lähtöportti oli muutettu siten että ’jouduin’ kävelemään lentoasemalla olevan pubin ohi.
Kuinka ollakaan päätin normaaleista tavoistani poiketen pysähtyä nauttimaan oluen odotellessani.
Ostin oluen ja tulin katselemaan ihmisvirtaa käytävän puolelle. Nauttiessani oluesta katselin käytävän seinällä olevaa tekstiä.
Kuinka ollakaan – siinä luki
’Haluatko maailman, jossa on kaikki mahdollista?’
Käsitin sen viittaukseksi IOK:n mukaisesta todellisuudesta!
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Miten voisin nähdä asioita Ihmeiden Oppikurssin näkökulmasta?
Esimerkkinä se miten olen muuttanut tulkintaani Juicen laulusta Viidestoista Yö!
Jostain syystä Juicen sanoitus alunperin houkutteli minua kuuntelemaan ilman tiedostettua syytä.
Olin keski-ikäinen mies, joka ihmetteli että mitä nyt – mitä se elämä oikeastaan on?
Olin aloittanut kuorossa laulamisen vaikka koulun laulunumero oli korkeintaan välttävä.
Olihan sitä tainnut tulla kokeiltaua jossain saunailloissa ja ehkä karaokessa.
Jotain siinä Juicen sanoituksessa kuitenkin oli enemmän kuin luulin vaikka olin aiemmin pitänyt häntä kevyen arkipäivän muusikkona. Niin varmaan moni muukin laillani.
Aika pian tällä aktiivisemmalla laulajan urallani tuli opeteltua sitä biisiä vähän perusteellisemmin. Silloin sen viesti että tuurijuopottelu aiheuttaa muistinmenetystä ja että se toistuu aika ajoin.
Siinä on ’reippaan’ ja ’rohkean ’ miehen meno.
Voi olla että kävi kateeksikin. Olinhan kunnon mies, joka ajattelin että elämä on hyvin suunniteltuna mukavaa ja hyväksyttyä kaikkine toimimneen. Se oli opitun elämänmallin toteuttamista.
Mutta oliko se kaikin osin sitä mitä oma sisin oli?
Niinpä uudelleen ja uudelleen toistettuna ’kahden viikon unohtuneen’ tekstinpätkän takaa alkoi todentua kysymys MITÄ OLEN UNOHTANUT?
Siis mitä olin unohtanut kaiken opitun ’mallikkaan’ elämän taakse? Vähän muutettuna vielä: Mitä olin halunnut unohtaa? Mitä ympäristöni haluaa olla näkemättä minussa? Uskallanko kohdata todellisen itseni ja samoin uskallanko nähdä ympäristöni todellisena ja he vastavuoroisesti minut todellisena?
Eräänä kauniina päivänä halusin katsella valokuvia elämästäni ja tajusin että kuvista puuttuu oleellinen osa minua. Aloin etsiä niitä mutta en löytänyt muuta kuin kuvan paikkoja albumista.
Tavallaan tiesin mitä etsin ja vaikka ne olivat kadoksissa, ne olivat tiedossani. Ne viittasivat siinä vaiheessa oman itseni kannalta tärkeimpään kokemukseen elämästä – rakkaudesta ja sen pelosta, joka johti rakkauden torjuntaan.
Sen ristiriitaisuuden kokeminen oli ollut ’pakko’ sulkea muistista koska se oli ollut hyvin tuskallinen kokemus.
’Orpo katse lapsen eksyneen’ voidaan ajatella ihmisen elämän tavallisen olemisen kokemukseksi. Hän tavallaan tietää että ei ole oikeassa paikassa ja luulee että Jumala ei halua kohdata häntä.
Totuus on kuitenkin että hän ei itse haluaisi kohdata Jumalaa koska luulee hänen rankaiseva. Kuitenkin Jumalan rakkaus ’vihloo rintaa’ eli on muistissa.
’Yö taas saapuu painajaisineen ja kaikki paitsi elämä on turhaa’ voidaan ajatella että välillä me pystyjmme torjumaan Jumalan muiston. Muistin palautusessa kaikki tuntuu painajaismaiselta ja turhalta koska tiedämme sisimmässämme sen olevan juuri niin.
Oppikurssi kertoo meille että näkemämme maailma on illuusio ja sen tehtävänä on opettaa meille että se on illuusio. Tavallaan kohtaamme elämän paradoksina, jossa opetetaan että sen -tarkoistus on opettaa – että sillä – ei ole tarkoitusta.
Mikä muuttui?
Olin painanut unohduksiin elämän tärkeän kokemuksen mutta tuskallisen kokemuksen ja sen muistaminen laulun sanojen avulla avasi käsityksen tietoiseksi. Samalla avautui mahdollisuus oppia että olemme kaikki kollektiivisesti tässä todellisuudessa painaneet tärkeän asian tietoisuudestamme.
Syynä on pelko, jota meidän on vaikea käsitellä.
Ihmeiden oppikurssi opettaa että mikä tahansa asia, joka sisältää pelon on siltä osin epästosi. Siksi epätosi että se on ajatus ilman Jumalaa. Vain Jumalan kanssa ajatellut ajatukset ovat tosia.
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Miten sain tarvitsemani harvinaisen työkalun ja miten minua opetettiin hyväksymään kaikki mitä on, samanarvoisena, ilman tuomitsemista.
Työni on vienyt minua eri paikkakunnille ja olen ’joutunut’ etsimään asuntoja ja päätynyt kolme kertaa rakentamaan talon, viimeksi Hyvinkäälle.
Tapanani on ollut tehdä aika paljon itse niitä töitä joita olen osannut. Olin asunut Hyvinkäällä jo muutaman vuoden kun sain taas rakentaa talon, kun kerran tonttikin tuli hankittua.
Rakentamisen loppuvaiheessa olin tekemässä saunaa pesuhuoneineen ja olin valinnut ja hankkinut laatoitukseen suuria laattoja, mitoiltaan 300 x 600 mm.
Vasta kun olin aloittamassa laatoittamista huomasin että laattaleikkurini on sopiva vain 300 mm laattojen käsittelyyn.
Aloin etsiä leikkuria rautakaupoista eri kaupoista Hyvinkäältä sekä Helsingin seudulta löytämättä mistään riittävän suurta…
Samoihin aikoihin oli paikkakunnalle tullut Lidl’in myymälä ja olin niin kotimaisten vanhojen yritysten lumoissa että olin ajatellut että minun ei tarvitse mennä ulkomaisessa omistuksessa olevaan ruokakauppaan. Eihän sieltä saisi kuin ulkomaista tuontiruokaa. Minkähän laatuista se mahtaisi ollakaan!
Oli taas lauantai kun etsin laattaleikkuria mutta mistään sellaista ei löytynyt, ei Hyvinkäältä eikä Vantaalta. Harmistuin ajellessani kaupungissa kun en voinut aloittaa laatoittamista.
No- rauhoitin mieltäni- ja ajaessani ajattelin että käynpä ostamassa litran maitoa sekä jotain mehua ja kun tuo Lidl on matkan varrella käyn samalla katsomassa millainen se saksalainen kauppa on sisältä. Kai siellä maitoa on myynnissä.
Niin ja varmaan arvaatte että tämä juttu kertoo ihmeestä- käytännöllisestä ihmeestä. Maidon ja mehun lisäksi kauppa tarjosi minulle riittävän kokoisen laattaleikkurin, jolla sain odottavan työni aloitettua ja tehtyä valmiiksi.
Opetus on että tämä maailman logiikka on jotain sellaista mitä emme ymmärrä. Emme ymmärrä emmekä hallitse sitä ja saamme opetella näkemään sen sellaisena kuin haluamme.
Helpointa se on kuitenkin siten että opettelemme hyväsymään sen täysin anteeksiannettuna, joka tarkoittaa että emme liitä siihen minkäänlaisia odotuksia tai arvolatauksia sen hyvyydestä tai huonoudesta. Maailman ainoa tarkoitus on että oppisimme että sillä ei ole tarkoitusta, siis paradoksi!
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Mikä on ’miehen rooli’? – Isä, turvamies, elätttäjä, huolehtija, rakentaja, rakastaja tai toimeentulontakaaja!
Kysyin itseltäni parikymmentävuotta sitten että näinkö pitää olla? Olenko rakentanut itselleni rooleja joihin olen mahdollisesti vastoin tahtoani sidoksissa – vai onko se vain minun luuloani?
Tämän jälkeen seurasi tapahtumaketju, jonka ilmentymänä on tullut lopulta tämä teksti ja nämä sivut. Minulla on ollut hyvä koulutus ja työpaikka, lapset ja muukin elämä vaikkakin osa siitä osoittautui vankilaksi, joka miltei mursi minut.
Siitä avautui uusi näkökulmaelämään – rohkeus nähdä että meissä on kaikki valmiina – meidän ei varsinaisesti tarvitse tehdä mitään – ratkaisut löytyvät kunhan itse sallimme niiden löytyvän.
Hyvin mielenkiintoista on että samoihin aikoihin havaitsin itsessäni pelon, pelon nähdä pelon, joka ohjasi minua. Yritin löytää mielenrauhan pelkoa välttämällä. Se ei onnistu koska maailma tarjoaa meille aina ensin mahdollisuuden pelkoon.
Sen sijaan aloin katsoa itseeni ja totesin pelkääväni jopa itsessäni olevaa käsitystä elämästä.
Olin saanut oppia että pitää aina toimia ’oikein’, että muut eivät häiriinny. Siitä seurasi mielen vankila koska aina löytyy joku tai jokin, joka häiriintyy.
Pelko on silloin aina läsnä. Siskoni esimerkin avulla tutustuin aikanaan työnohjaukseen käsitteenä sekä elämäntaito-opiskeluun kirjallisuuden ja kurssien avulla. Siitä seurasi tutustuminen Ihmeiden Oppikurssiin, josta löytyi selitys ja tarkoitus elämälle.
Nyt olen jo jättänyt varsinaisen työurani ja saan nähdä miten jo viimeisinä työvuosina olen kyennyt katsomaan sekä työelämää että muuta elämää eri näkökulmasta. Olen osannut antaa vapautta sekä ottaa oman vapauden ja siten sallia monia asioita, joita aiemmin pidin jopa väärinä – sekä itselle että kanssaihmisille. Mielenrauha avautuu sitä kautta.
Jokainen meistä toivoo mielenrauhaa. Vaikka emme aina tietoisesti hae sitä niin silti se on kaikkien toimiemme taustalla, tiedostamattomasti. Paradoksi on se että etsimme sitä ulkopuoleltamme ja se on mahdollista löytää vain omasta sisimmästä.
Toinen paradoksi on se että usein etsimme ratkaisua ulkopuolelta siitä syystä että emme siltikään uskalla löytää sitä ja keksimme kaikenlaisia valeratkaisuja. Ne näyttävät hetken toimivan mutta lopulta eivät kuitenkaan.
Miehen rooli on lopulta sama kuin meidän kaikkien sukupuolesta riippumatta, etsiä mielenrauhaa. Tiedostamattamme tiedämme olevamme eksyksissä. Siksi tarve etsiä. Teemme sitä henkilökohtaisessa elämässä, työssä ja kaikkialla elämämme turuilla.
Tervetuloa matkalle löytämään ihmeitä!
Kirjoittaja: Raimo Julkunen
Jo ennen kuin olin tutustunut Ihmeiden Oppikurssiin tapahtui ihmeitä. Ymmärsin ne ihmeiksi vasta kirjan luettuani.
Eräs tämän maailman todennäköisyyksiin vähiten sopiva ja siten kummallinen ihme tapahtui parikymmemtävuotta sitten. Olin ostanut käytetyn Camryn ja ajelin lamasuomessa omia ja työajoja sillä.
Siihen ilmaantui pieni vika. Se oli pieni nykäys ajossa silloin tällöin, noin kerran sadan kilometrin matkalla. Olin huollattanut auton merkkiliikkeessä ja ajattelin että he varmaan löytävät vian ja voisin huoletta ajella autolla edelleen.
Ystävällinen työnjohtaja kertoi että he eivät löytäneet vikaa. Hetken keskusteltuamme totesimme että aikanaan vika tulee löytymään. Ajoin autolla eri puolella Suomea ja koko perheen voimalla kävimme lapissakin pääsiäisreissulla.
Ajokilometrejä tuli yli 10000. Pienet nykäykset muistuttivat aika ajoin piilevästä viasta. Luottavaisesti teimme perheenä matkaa samoin kuin itse työmatkoja.
Aikaa oli kulunut useita kuukausia ja taas kerran olin liikkeellä kun auton moottori sammui kesken matkan. Ohjasin auton tien sivuun ja nousin autosta.
Samaan aikaan tien vastakkaiselle puolelle pysähtyi auto. Katsoin että ehkä joku haluaa auttaa minua. Kuinka ollakaan, autosta nousi sama työnjohtaja, jonka kanssa olimme aiemmin yhdessä koettaneet korjata vikaa huoltoliikkeessä.
Hän pyysi minulta auton avaimet jotta hän voisi hinauttaa auton korjaamolle.
Ihme on se että miten on mahdollista että tapaamme toisemme ennakoimattomalla hetkellä satunnaisessa paikassa. Lopputulos oli se, että sain auton käyntikuntoisena neljän tunnin päästä ja korjauskustannus oli joitakin kymppejä.
En osaa laskea todennäköisyyttä tälle tapahtumalle tämän maailmaan näkökulmasta mutta minun on helppo yhtyä kurssin ajatukseen että sattumaa ei ole. Kaikki mitä meille tapahtuu on ennakoitu ja sisältää jonkin opetuksen.
Opetus voisi olla se että ei tarvitse huolestua mistään, kaikki on koko ajan juuri niin kuin pitää. Ainoa mitä meidän itse pitää saavuttaa on luottamuksellinen asenne että meistä pidetään huolta.
Powered by WishList Member - Membership Software