Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija
Sain hyvän opetuksen tästä teemasta kun olin innokas ”henkitien” kulkija joskus, jonka mielikerros oli täynnään kaikenlaista henkisälää.
Olin silloin töissä yhdessä lehtitalossa ja kesken työpäivän sain ajatuksen lähteä Hietalahden torille ostamaan banaaneja?
Ajatus oli niin vaffa, että menin. Sen enempää ajattelematta, tassuni veivät yhden myyntikojun luokse. Kun tuli vuoroni, kuulin takaani äänen joka sanoi:
”No, nyt tiedän, että miksi minun piti tulla tänne ostamaan banaaneja?”
Tunnistin äänen ja käännähdin ympäri. Siinä tuttu mies jonka olin tavannut muutaman kerran jossakin.
Hän kysyi, että mitä minulle on oikein tapahtunut? Vastasin vastakysymyksellä, että miten niin, kerro lisää koska tiesin hänen näkevän.
Kävelimme muutaman askeleen ja hän vilkaisi uudestaan samalla sanoen:
”Aurasi on kuin haulikolla ammuttu. Ruosteen raiskaama. Kuvittele korkea pylväs joka on öljytty, olet tullut alas ja vauhdilla. Asia ei olisi niin vakava, jos et tietäisi. Sinä tiedät ja olet vastuussa tiedostasi. No niin banaanit ostettu, homma hoidettu.”
Sitten hän käännähti ja poistui.
Ihminen on kuin banaani… harva meistä on täysin kypsä, ja kukin kypsyy omassa tahdissaan
Jäin makustelemaan en banaania vaan hänen sanojaan ja olen makustellut niitä aina välillä ja edelleenkin koska ne ovat ajankohtaisia ajast’aikaan.
Lainaan tähän Pirjo Laineen suomentamasta kanavoinnista kohdan joka tukee kokemustani silloin joskus.
1 ”Metatron 13-20-33 Kierron… Ennen kuin tutkimme tätä tärkeää analyysiä, lisäämme varoituksen, että auran laajentaminen on matka eikä määränpää. Tosin sanoen, sitä on ylläpidettävä, mikä saavutetaan. Monet teistä ovat saavuttaneet auran korkeiden tasojen aktivointeja vain menettääksenne ne epäjohdonmukaisten harjoitusten ja puutteellisen ymmärryksen vuoksi niistä perusedellytyksistä, joita vaaditaan niiden säilymiseksi.”
No mitäpä opin tästä? Ainakin sen et banaaniinkin voi liukastua… 🍌
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija
”Mistä kaikki alkoi..se on salaisuus..”
Näin muistaakseni lauletaan jossain vanhassa suomalaisessa iskelmärenkutuksessa.
Niin, mistä kaikki alkoi tai miksi juuri sillä hetkellä luokseni saapui vanha ystäväni ja juuri sillä hetkellä kun istuskelin kiven päällä pureskelemassa heinänkortta toimettomana.
Olin siihen asti elänyt tavallisen nuoren tavoin autuaan tietämättömänä mistään sen ihmeellisemmästä. Olin myös juuri sinä vuonna tullut täysi-ikäiseksi vanhan kaavan mukaan eli täyttänyt 21v.
Kaverini istahti viereeni, ensi alkuun jutustelumme liikuskeli päivänjoutavissa.
Äkkiä hän vaihtoi puheenaihetta ruveten kertoilemaan omista kummallisista kokeiluistaan.
Kuuntelin häntä ihmetyksen vallassa ja olin varma et nyt tuo jäbä on kyllä ihan dorka.
Jotain hänen jutusteluistaan oli kuitenkin päässyt siementymään kaaliini koska havaitsin ilmassa reipasta uteliaisuutta omalta puoleltani. Ystäväni kertoi miten oli löytänyt hypnoosin sekä rentoutuksen.
Kertoili myös et mitä muuta ihmeellistä oli ruvennut touhuamaan näiden löytöjensä kautta. Sitten kerran suostuin hänelle koekaniiniksi jossa vain kokeiltaisiin herkkyyttäni rentoutumiseen.
No minähän vajosin yhtä vaivattomasti kuin menneisyyden Titanic jäiseen mereen, tilaan jossa hän antoi suggestion mielelleni luomaan niin humoristisen olennon jota ei ole olemassakaan ja olin tikahtumassa nauruun.
No yhtä kaikki, tästä kaikki alkoi ja se ei enää ole salaisuus..
Kiinnostuin niin paljon tästä minulle ihmeellisestä alueesta, että ahmien luin kaiken mitä siitä oli suomeksi saatavilla (silloin ei paljon). Opettelin sinnikkäästi nopeutetun syvärentoutumisen jota harjoitin työmatkoillani kun istuin bussissa.
Sain aikaiseksi täydellisen levon vain laskemalla yhdestä kymmeneen. Jokaiselle numerolle olin sopinut fysiikkani kanssa alueen joka rentoutuu täysin. Kun sain ajettua ohjelmointini idioottivarmaksi, rupesin kotioloissa harjoittamaan vielä voimallisempaa mielikuvaharjoitusta jossa henkeni poistuu kehosta tahtoperäisesti.
Harjoitteluni eteni mielikuva kerrallaan ja vaiheittain. Tajuni katkesi aina jossakin kohtaa eli nukahdin, sitten piti saada lisätreeniä jolloin pääsin pätkän verran eteenpäin ja taas meni taju.
Ymmärsin et nukahtaminen tarkoitti vain sitä etten kyennyt pitämään yllä täyttä hereillä oloa joka oli välttämätöntä projektilleni. Onnistuessani pitämään tajuisuuteni hereillä kerran ja toisen ja vielä kolmannenkin, olin varma että kykenen toteuttamaan aikeeni.
Henkisellä polulla tulee kokemuksia vastaan… juuri oikeassa tahdissa…
Viimein hyvin harjoiteltu päivä koitti. Kotona ei ketään, puhelin irti seinästä. Olin tehnyt sopimuksen kehoni automatiikan kanssa, että jos mitä tahansa on menossa vikaan, tietty refleksi laukeaa ja se palauttaa olentani takaisin kehooni.
Meikä makuulle ja sitten lähtö sillä kehosta poistuminen oli tavoitteeni. Olihan homma hyvin treenattu vaan ei vielä loppuun asti viety. En toista tekniikkaa jotten yllytä ketään hölmöilyihini.
Rentoutumiseni oli syvää sekä hyvää ja homma vetäytyi juuri niin kuin pitikin. Hengitykseni oli häipymässä samoin sydämenlyönnit, samaan aikaan kaikki aistimukseni olivat vetäytyneet päähän joka oli räjähtämispisteessä.
Äkkiä päälakeni aukes kuin shampanjapullon poksahdus ja maurihenki vapautumassa kuin Alladinin taikalampussa..
Olinpa kuulevinani vielä vetäytyvän
”hsss..”
äänen kun imu vei..
Tajuisuutta oli samaan aikaan laajassa suurenevassa kaaressa, kohoten ylöspäin ja samaan aikaan pääni sisäpuolella ja sen alapuolella ei mitään. Kun suhinan rippeetkin olivat katoamassa, minuun iski pelko. Järjetön pelko.. huusin siel jossakin
”TAHDON TAAKAAISIN..”
ja samalla hetkellä sovittu merkki laukesi. Luulin kuolevani, olin kuin luoti joka jysähti täysillä takaisin fyysiseen kehooni jossa sydän lähti laukkaan kuin hullu hevonen.
Tasaannuttuani istuin sänkyni laidalla miettien kaikkea tapahtunutta. Siihen päättyi leikkimiseni asioilla joista ei parempaa ymmärrystä ollut silloin, ja vaikka nyt olisi, lopetin silti.
”Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan…” on minua paljon viisaammat ilmituoneet jo paljon aiemmin.
Ei tuo kokemus kokonaan pysäyttänyt tutkimusmatkailuani psyykeni huvipuistoissa. Jatkoin niitä hieman toisilla alueilla. Välillä tie nousi pystyyn ja toisessa suunnassa loisti vihreää valoa joten suunta selvä.
Mistä kaikki alkaa/ se on salaisuus./ Mihin kaikki päättyy/ sekin on salaisuus…kunnes toisin../ Siihen asti lauleskelen, rallattelen ja muistan nauraa..
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija
Oli yksi niistä aamuista kun mikään ei ottanut onnistuakseen kerralla.
Sängystäkin tuli kierähdettyä toiselle puolen, sille väärälle ja samalla tipahdin lattialle syleilemään pölyistä mattoa (huomasin). Matka tosin ei ollut korkealta, vain patjan reunalta kun patjani oli jo pitkään ollut matalaa lattiatasomallia.
Pungersin ylös ja kylppäriin, pikainen peiliin vilkaisu ja kun siellä ei näkynyt ketään sain hyvän syyn palata pehkuihin haeskelemaan häntä jonka olin hetkellisesti kadottanut ties minne.
Sitten silmät auki… syöksy takaisin kylppäriin… sieltähän peilikuvani iloisesti vilkutti… toteaminen, että nyt myöhästytään ja rajusti.
Bussia ei kuulunut, aika kului ja samaan tahtiin höyry nousi sisälläni. Olin kuin räjähtävä ukkospilvi joka leiskui ja salamoi sisällä psyykessäni.
Astuessani viimein työpaikalleni olin täynnä selityksiä (syyllisyyksiä) sekä pyhää vihaa. Tiuskin ja ärisin, mulkoilin sekä murjotin.
Kaikki mikä päässäni liikkui, kihisi marttyyriutta sekä vääryyttä jota mielestäni olin saanut muilta (herätyskello, myöhässä oleva bussi, auraamattomat kadut mut en minä)
Sisäinen pyörremyrsky voi joskus lähteä käsistä ja vaikuttaa lähellä oleviinkin…
Hetken kuluttua tapahtui jotain kummallista sillä nämä ensin niin hyväntuuliset työkaverini jotka suorastaan säteilivät omaa hyvää oloaan, rupesivat sammuttamaan lyhtyjään yksi toisensa jälkeen ja jotenkin liukuivat samoihin tunnelmiin joissa olin itsekin juuri ollut.
Kummallista oli myös se, että kun he madaltuivat, oma oloni kohentui ja sain todella olla viattoman hämmästynyt ja kysyä, että mikä teitä ihmisiä oikein riivaa?
Onko jotain tapahtunut? Kerro ihmeessä, mikä sulla on?
Sillä hetkellä en nähnyt mitä sain omassa kieroutuneen viattomassa pyhyydessäni aikaiseksi, vasta paljon myöhemmin sain heurekan.
Sama tilannetanssi tuli eteen vielä toisenkin kerran ja vasta kolmannella pääsin hajujälkeen, että miten ja mitä tässä yhteisessä psyykenkentässä oikein tapahtuukaan.
Minäkö olen niin suuri vaikuttaja, että pystyn siirtämään omat skeidani toisille, heille jotka olivat aivan lähipiirissäni ja vielä tekemättä yhtikäs mitään, ollen vain ja ainoastaan sisäisesti tunnemyrkyttynyt?
Vastaus oli Kyllä!
Syntyi kysymys itselleni, olenko ylipäätään tietoinen siitä, mitä päässäni pyöritän ja kylmä toteamus et ”en”.
Toistaiseksi paras konsti jonka olen tavannut on, että palatessani nahkoihini nykyhetkessä, kykenen irtaantumaan siitä hullunmyllystä.
Yksinkertaista, vaan ei ihan helppoa.
Minun kokemuksessani ja painotan, että nämä ovat vain omia havaintojani ihmisten välisestä kommunikoinnista niin näkyvillä kuin näkymättömillä elämän alueilla. Olen oppinut molemmista itsetuntemusta ja varsinkin tämä ei näkyvä, mutta kylläkin aistittavissa oleva alue on ollut suuren mielenkiintoni kohteena.
Minä olen vastuussa ajatteluni sekä emotionaalisen kenttäni laadusta koska heijastan niitä ulos koko ajan. Kohtaamani toinen ihminen reagoi heijasteeseeni aina jollakin tavoin samoin minä reagoin hänen lähettämäänsä, mikäli en ole hereillä.
Reagointini on automaattista ja aina eilistä ja siitä syntyvä jälki voi olla mitä tahansa. Tätä ”mitä tahansa” saan lukea päivälehdistä joka päivä ja sodan sekä erimielisyyden siemen on jo istutettu, eikä kumpikaan meistä muista sen synnystä yhtään mitään.
Kun näitä juttuja aikoinani mietin, ei IOK:ta nykymuodossa ollut. Siksipä lohtua sekä vahvistusta on tänä päivänä minulle tuonut (T 329)
”Tässä maailmassa sinusta voi tulla tahraton kuvastin, josta Luojasi Pyhyys loistaa sinulta kaikille, jotka ovat ympärilläsi.”
No mitäpä opin tästä?
”Mielenrauha on selvästikin sisäinen asia. Sen täytyy alkaa omista ajatuksistani ja sen jälkeen laajeta ulospäin. Rauhallinen maailmankuva nousee omasta mielenrauhastani. (OT 54)
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija
Olipas kummallinen kokemus eräänä myöhäisenä hetkenä juuri kun olin unen armeliaaseen tilaan vaipumassa.
Olin just hieman aiemmin päivittänyt naamakirjan maailmankarttaa et missä sitä on oikein tullut luuhasteltua kun mies ei ole kotona pysynyt. Sain myös kattavan kuvauksen siitä et mihin olen fyrkkani työntänyt varsinkaan kun se ei ole pesää päässyt tekemään taskuni pohjalle.
No niin, juuri ennen nukahtamista syyllisyys nosti rajusti päätään. Katselin sitä, että mitä..mitä..mistä nyt tuulee? Luulin ettei päivitykseni näy naamakirjan etusivulla, että se päivittyy vain karttaani omille sivuilleni. Järkytykseni oli suuri kun koko etusivu oli tekstiä ”olin täällä..olin täällä..jne.” Häpeäkin nousi..olin ”tehnyt jotakin” ja kaikki tämä syntyi mielessäni.
Onneks on ystäviä joiden kanssa voi avata solmuja. Kerroin ystävälleni tämän kuvaelman, pohdin sen synnyttämiä tuntoja joista vahvimpana nousi vanhempieni sanomiset tyyliin:
”on parempi ettei ole niin näkyvillä..älä ole esillä..ole vaatimaton.. ym samankaltaista.”
Ystäväni kuunteli ja pyynnöstäni keksi lisää vähättelyjä.. ja sitten se tapahtui. Lapsuuteni muistoista nousi turhautuneen pikkupojan tunnelma etten ikinä saa enkä voi olla sellainen kuin olen, et aina täytyy olla jotain muuta.
Joskus tuntuu kuin näkymättömänä oleminen olisi parempi vaihtoehto… kuitenkin kaiken on lopulta tultava näkyväksi
Itkuhan siinä tuli. Ystäväni antoi tilaa ollen kuitenkin läsnä.
Samalla hetkellä muistin miten pari päivää aiemmin olin lausunut toiveen, että saan vapautua myös niistä miinusmerkkisistä tallennuksista joihin en tunnu pääsevän kun en niistä mitään tiedä.
Taas lähti paketti Pyhikselle oikaistavaksi, sekä kaikille asianosaisille kaikissa ajoissa ja kaikissa paikoissa anteeksi annetuksi. Ei koskaan voi tietää mitä kautta mustelmaan sattuu, ennen kuin sattuu jolloin siitä syntyy oma kokemus ja voi tehdä uuden valinnan. Kiitos naamakirjan maailmankartta 🙂
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija
Kaikki maailman tieto, kaikki maailman viisaus. Olen lukenut uskomattoman läjän elämän myönteisiä kirjoittajia, sparraajia. Toinen toistaan upeampia kirjoja menestyksestä, muutoksista, kannustuksista miten saan sitä sun tätä ja vähän enemmänkin?
Kuitenkin elävä todellisuus on aina tänään tässä ja nyt. En voi olla enempää kuin olen ja se minun on hyväksyttävä.
Ihminen tunne itsesi, on ikivanha viisaus, se on ja pysyy. Niin miten oppia tuntemaan sitä mitä on? Minulle se on todentunut omien kokemusteni kautta.
Kun ei ole näköä huomisesta, voin katsoa eilisen kautta ja eilinen on tuonut minut tähän hetkeen naputtelemaan näitä sanoja.
Nykyhetki on mennyttä samalla hetkellä, joten kaikki todentaminen on eilistä eli mennyttä, eikä se siitä muutu vaik kuin vääntäis ja kääntäis.
Olen joskus kertoillut joistakin ”mahtiunistani” ja seuraava on yksi niistä jotka ovat avartaneet itsetuntemustani. Olin pitkään pohdiskellut sekä ihmetellyt, että miksi en tiedä mitään vaikka omasta mielestä tiedän niin hitosti, miksi ei kaipaamaani muutosta tapahdu??
Arvelen jokaisella olevan omia tutuksi tulleita unisymboleja jotka ehkä auttavat päiväelämän (unen 🙂 hahmottamista. Minulle vesi monissa muodoissaan/ laiva/ päivän kirkkaus tahi pimeys/ talot ja sen huoneet sekä erilaiset kulkuvälineet ym ovat tunnistettavia unisymboleita.
Yön uneksintani noin yleisesti ottaen on yhtä hullunmyllyä, välillä ihan sekoa, joskus täynnä symboleita sekä tulkintaa josta ei saa otetta vaik kuinka yrittäis. Sitten joskus unimaailmani näyttäytyy ns. selkounena jossa ei tarvitse selitellä mitään.
Unimaailma voi olla yhtä shamanistista voittokulkua..
Unessani olin menossa satamaan. Oli pimenevä ilta, tie kulki ohi synkkien maisemien hiilikasojen väleissä mutkitellen. Valaistus oli muutamien himmeästi heiluvien katulamppujen varassa.
Näkökentän rajamailla synkät varjo-olennot haahuilivat uhmakkaasti. En tuntenut pelkoa sillä tiesin mihin olen menossa. Taskussani oli laivalippu joka hymyilytti kovin.
Tullessani satama-altaalle näin yllätyksekseni kaksi laivaa, joista ensimmäinen johon katseeni kohdentui, oli vanha, kulunut, ruosteen raiskaama tuskin pinnalla pysyvä kiponrotisko.
Ja se toinen, se oli puhtaan valkoinen, kaunislinjainen merten kuningatar. Muistan miten ylpeästi ja nokka pystyssä katselin sitä ruosteläjää. Olin tosi onnellinen ettei se ollut laivani.
Nousin valkean laivan lankonkia ylös, päästessäni kannelle vastassa oli yx tiukanoloinen röntgensilmä joka sanoi lyhyen ykskantaan:
”Saanko lippusi.”
Annoin sen mielihyvin varsinkin kun TIESIN lipun olevan juuri tähän laivaan. Röntgensilmä vilkaisi pilettiäni, sitten hänen kirkkaat silmänsä porautuivat omiini. Hän lausui hitaan arvokkaasti:
”Kyllä, tämä oikeuttaa tänne, mutta sinun pitää mennä tuon kautta samalla osoittaen sitä onnettoman oloista ruostunutta jotakin..”
Pakko oli palata laiturille. Seisoin murheellisena kun kaikkien unelmieni laiva lähti merelle ilman minua. Murheeni oli iso varsinkin kun tiesin kuuluvani sinne. Ei ollut vaihtoehtoja, askelsin tuskin pinnalla pysyvään ruostekasaani josta oli tuleva kotini pitkäksi aikaa.
Onneksi en tiennyt sitä. Lähdimme merelle, elämän merelle kokemaan kaikkea mahdollista, myrskyjä myrskyjen perään tornadosta hurrikaniin, kokemuksesta toiseen.
Sitten vuosia myöhemmin sain nähdä jatkon:
”Olin jälleen menossa satamaan. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, elämä oli hyvää ja tie suora. Laiturissa odotti tämä unelmieni kaunotar savu piipusta tupruten valmiina lähtöön. Nousin taas lankkua ylös, tsekkaria ei missään. Tiesin olevani kotona, monta elämänkokemusta rikkaampana. Lähdimme..ja matkani jatkuu edelleen..
Palaan tuohon tarinan alkuun..
”Vaikka minulla olisi kaikki tieto, kaikki viisaus, ja kävellessä helisisin kuin kulkuset,” en tekisi niillä mitään, koska minulta puuttuisi oma kokemus. Pään teoreettinen tieto ei yksin riitä, oma ainutlaatuinen kokemus on avain.
”Minun elämäni ei ole mikään ratkaistava ongelma. Minun elämäni on. Eikä siihen ole mitään ratkaisua, koska se ei ole mikään ongelma.
Ei ole olemassa mitään toimenpidettä, johon minä voin yhtäkkiä ryhtyä poistaakseni kaikki niin kutsutut ongelmani. Ei ole olemassa mitään sellaista suunnitelmaa, minkä seuraaminen vie minut haasteettomaan paikkaan.
Jokaisen haasteen jälkeen tulee aina toinen. Eikä tämä ole mikään ongelma. Tämä on elämää…” Näin sanoi viisas ystäväni jonka allekirjoitan oman kokemukseni kautta…
No mitäpä opin tästä? Kilisee kilisee kulkuset..helkkyen..hölök
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija
Pääsinpäs keskelle draamaa puhellessani hyvän ystäväni kanssa tässä eräänä aamuna nyt jo menneessä ajassa.
Kesken leppoisan juttelun hän täräytti, että olen mustamaagikko. Ällistyin niin et tuli täys hiljaisuus. Pyysin et kerro lisää sillä nyt liikutaan alueella josta en ole tietoinen.
Hän muistutti mieleeni erään kerran kun oli yötä luonani, sanoi yöllä heränneensä siihen, että teen jotakin sormillani hänen selkäpuolellaan. Hän sanoi mun aikeeni olleen tehdä laserleikkaus ja samalla istuttaa jokin energiapaketti hänen aurakenttäänsä sydämen alueelle. Hän työnsi käteni pois ja minä nukuin autuaan tietämättömänä mistään.
Kaikenlaista jännää tapahtuu sisäisessä ympäristössämme.. tai ainakin näyttää tapahtuvan..
Aamulla hän kysyi, et muistanko mitään. Vastasin en, sillä minähän nukuin. Asia jäi sillä kertaa, eikä siitä puhuttu enempää kunnes tänä aamuna. Hän sanoi ettei ole sen jälkeen yöpynyt kanssani, koska olen musta maagikko.
No tästähän draama syntyi ja kaikki vain minun mielessäni. Syöksyin suoraan tunnehelvettiin jossa ihmetys sekä hätä olivat päällimmäiset tunnistettavat tilat. Hämmennys, ihmetys, pelko, tietämättömyys vaihtelivat roolejaan vauhdikkaasti.
Ikään kuin sattumalta olin juuri tänä aamuna lukenut IOK:n Opettajan Käsikirjan lukua 18. ”Miten oikaisu tapahtuu?” ” Kestävää oikaisua – ja vain se on todellista oikaisua – ei voi tapahtua ennen kuin Jumalan opettaja on lakannut sekoittamasta tulkintaa ja tosiasioita, tai harhaa ja totuutta keskenään. Jos hän väittelee oppilaansa kanssa jostakin maagisesta ajatuksesta, hyökkää sitä vastaan, yrittää selvittää sen virheitä tai osoittaa vääräksi, hän vain todistaa sen olevan totta…
Jumalan opettajien pääläksynä on oppia reagoimaan maagisiin ajatuksiin täysin ilman suuttumusta. Vain siten he voivat julistaa totuutta itsestään.”
Puhelun aikana muistin nuo sanat ja tajusin välittömästi, että tämähän on tilaustyö minulle. En ruvennut puolustelemaan enkä selittelemään, kuuntelin ja kiitin infosta. Tunnehulluus iski vasta hetken kuluttua kun rupesin märehtimään kuultua ja samalla mielimyllyni rupesi selittelemään, puolustelemaan, hyökkäämään ja taas kun havaitsin tapahtuvan, vihelsin pelin poikki.
Jotta tuo kokemus olisi tullut vieläkin ajankohtaisemmaksi, minulle piti vääntää rautalangasta. Luin samaan aikaan Renardin kakkoskirjaa ja sieltä siv 112 alalaita josta tajusin, että kokemuksen näennäinen synnyttäjä oli
”itse tekemäni, ulkopuolellani oleva mielen heijaste, jotta näkisin, mitä pidän salaisesti totena itsestäni.”
Aargh… halolla päähän ja sanaton kiitos lähti…
Tämä kyseinen tapahtuma osoitti miten kaikki tapahtuu minun mielessäni. Kuuleminen ja sen tulkinta, puhuminen ja sen tulkinta, ymmärtäminen ja sen tulkinta. Minun mieleni tulkitsee koko ajan ja tässä lakkaamattomassa pulinassa en kuule, koska kuuloputkeeni mahtuu vain yksi ääni kerrallaan.
Istuin alas ja luovutin koko paketin Pyhälle Hengelle oikaistavaksi. Tosin kipuilin vielä illan aikana, mennessäni unten maille.. luovutin ja seuraavana aamuna herätessäni kaikki tunteeni höyryilyt olivat poissa.
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija
Ihan ensimmäisen kerran kun IOK-kirjaan tutustuin, se tuntui jotenkin tavattoman tutulta. En vaan tiennyt miksi.
Monet lauseet sieltä ja täältä kolkuttelivat mielikenttääni ja minä ihmettelin et ihan niinkuin olisin kuullut ennenkin??
No niin, meni rutkasti aikaa ja lopulta törmäsin Epiktetoksen joihinkin teksteihin.
Suuret ajatukset ja ajattelijat ovat samankaltaisia kautta aikojen… IOK, kreikkalaiset, vaikka vedalaiset…
Ällistykseni oli suuri. Ihmeiden Oppikurssia jo 50-135 jkr 🙂
Jos näin on, kertaus on totisesti kaikkien opintojen äiti.
Googlen kertomaa:
”Länsimaiden historiassa luetuimpia stoalaisia tekstejä eivät ole Senecan tutkielmat ja kirjeet, vaan Epiktetoksen (n. 50-135 jKr.) suppea, mutta kuitenkin riittävän kattava yleisesitys stoalaisesta moraalifilosofiasta. Tekstit ovat oppilas Arrianoksen julkaisemia ”muistiinpanoja” Epiktetoksen luennoista.
Epiktetos oli alun perin orja. Hän syntyi Lähi-idässä, Hierapoliksen kaupungissa nykyisen Kaakkois-Turkin alueella. Jossakin vaiheessa Epiktetoksen isännäksi tuli keisari Neron vapautettu orja ja sihteeri Epafroditos. Hänen mukanaan Epiktetos siirtyi Roomaan. Mahdollisesti hän oli alkanut opiskella filosofiaa jo kotiseudullaan, mutta hänen tärkeimmäksi opettajakseen tuli Roomassa luennoinut stoalainen Musonius Rufus.
Epafroditos vapautti Epiktetoksen, joka mahdollisesti aloitti opettamisen jo Rooman-aikoinaan. v. 95 keisari Domitianus karkotti filosofit kaikkialta Italiasta, jolloin Epiktetos siirtyi Länsi-Kreikan suureen keskukseen Nikopolikseen, jonne hän perusti filosofikoulun.”
”Ihmisiä eivät järkytä asiat, vaan heidän uskomuksensa niistä. Ei esimerkiksi kuolema ole mitään kauheaa, vaan kauhea on se uskomus kuolemasta, että se on kauhea. Kun siis jokin estää tai järkyttää meitä tai kun tunnemme tuskaa, älkäämme syyttäkö ketään toista vaan itseämme, siis omia uskomuksiamme. Sivistymätön syyttää toisia omasta epäonnestaan, sivistyksen makuun päässyt syyttää itseään ja sivistynyt ei syytä toista eikä itseään.”
”Eivät ne asiat, vaan suhtautumisemme niihin”: Epiktetoksen ajattelun ehdoton helmi!
”Älä koskaan sano mistään: ”Olen menettänyt sen”, vaan sano:”Olen antanut sen takaisin”. Kuoliko lapsesi? Hänet annettiin takaisin. Kuoliko vaimosi? Hänet annettiin takaisin. ”Minun maatilkkuni on riistetty”. Sekin on annettu takaisin. ”Mutta se oli kelvoton mies, joka sen riisti.” Mitä sinuun kuuluu, kenen kautta antaja pyysi sen takaisin? Niin kauan kuin Hän antaa, pidä siitä huolta kuin vieraasta omaisuudesta, niin kuin matkustavaiset majatalosta.”
”Muista, ettei sinua loukkaa se, joka herjaa tai lyö sinua, vaan se uskomus, että he loukkaavat sinua. Kun siis joku ärsyttää sinua, tiedä, että sinua ärsyttää oma käsityksesi. Tähtää ensimmäiseksi siihen, ettei vaikutelma tempaa sinua mukaansa. Kun kerran saat aikaa ja rauhaa miettiä, hillitset itsesi helpommin.”
”Jos joku luovuttaisi sinun ruumiisi vastaantulijan käsiin, olisit närkästynyt. Etkö sitten häpeä sitä, että uskot oman mielesi kenen tahansa käsiin, niin että se järkkyy ja luhistuu, jos hän herjaa sinua?”
”On heikkolahjaisuuden merkki kiinnittää paljon huomiota ruumiiseen: urheilla paljon, syödä paljon, juoda paljon, ulostaa paljon ja paritella paljon. Nämä asiat tulee tehdä ohimennen, ja kaikki huomio tulee kiinnittää mieleen.”
”Jokaisella asialla on kaksi kahvaa, toinen, josta sitä kannetaan, ja toinen, josta sitä ei voi kantaa. Jos veljesi tekee väärin, älä tartu asiaan siltä kannalta, että hän tekee väärin, sillä se kahva ei ole se, josta tätä asiaa kannetaan. Tartu siihen sen sijaan siltä kannalta, että hän on veljesi ja kasvinkumppanisi, niin saat kiinni siitä, mistä tätä asiaa kannetaan.”
”Olipa jokin miellyttävää tai epämiellyttävää, totea sen laatu. Älä kiinny siihen väärällä tavalla, jotta sen menettäminen voisi viedä sinulta mielenrauhan.”
”Älä vaadi, että asiat tapahtuvat niin kuin sinä toivot, vaan toivo niiden tapahtuvan niin kuin ne tapahtuvat. Silloin elämässäsi vallitsee rauha.”
Ilmeisesti kertaus oli tarpeen koska ne edestäni löysin…
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija
Olen jo ehkä maininnut jossakin tarinan pätkässä että edellisessä kämpässäni yöpymispaikkani oli parvella ja nykyisessä melkein lattianrajassa.
No tämä ei kuulunut tähän muuten kuin ”miten vastakkaisuudet täydentävät toisiaan kokemuksellisesti…ehkä.”
No niin meikäläinen vetelee autuasta kuorsausta parvellani ja äkkiä herään valtavaan rämähdykseen..? On pilkkopimeää… kuuntelen… ihan hiljaista.. raahaudun parven reunalle ja kurkkaan taskulampulla alas.. et mitä ihmettä..?
Siinä lundiahylly somasti kaatuneena pitkin pituuttaan. Jätin sen siihen ja jatkoin nukkumistani.
Aamulla laskeuduin alas ja ihmettelin, miten ihmeessä tuo seinän ja korkean hyllypäädyn väliin tungettu levy voi kaatua. Tungin sen takaisin ja sit sormella läksin vetämään pystyssä ollutta hyllyä joka lepäili tyhjänpanttina ahtaassa rakosessa.
Voimaa sain käyttää ennen kuin edes kaatumispiste löytyi.
Kun ei oma miettiminen johtanut itään eikä länteen, piti vaivata viisaampaa. Soitin nyt jo edesmenneelle ystävälleni ja kysyin josko hänellä olisi jotain kättä pidempää, edes ymmärrystäni vähän avaavaa mitä tahansa?
Hän oli hetken hiljaa ja sit kysyi ”onko isäsi sukupiiristä rajan yli siirtynyt mieshenkilöä lähiaikoina?” Vastasin myöntävästi, että isäni veli.
Ystäväni jatkoi ”veli pyysi välittämään isälleni viestin jossa heidän välilleen oli jäänyt jotain keskeneräistä ja ”se pitää hänet kiinni”?
Irti päästäminen on paitsi tärkeää, joskus peräti välttämätöntä jotta pääsee eteenpäin…
Meni muutama viikko ennen kuin pääsin kertomaan isälleni koko stoorin. Kerroin sen niin kuin se oli tapahtunut. Sanoin myös, ettei se minulle kuulu miten sen teet, enkä välitä edes tietää et mistä on kysymys.
Isä, jos sinulla on mitä tahansa keskeneräistä kaunaa jäänyt, niin ole hyvä ja anna anteeksi sekä laske irti sillä haluan pitää hyllyni ehjinä.
Sitten kerran isäni murahti ohimennen ”se on tehty”.
Omassa kokemuksessani jokainen kerta kun anteeksianto on toteutunut, se on tuonut hurjasti lisää tilaa ja tällä hetkellä mun ymmärryksessä tämä aikatilapaikka on ainoa paikka jossa voin sitä tehdä. No mitä opin tästä… tilaisuuksia on…
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija
Aloitin Parikeskustelun peruskurssin uudestaan syksyllä 2008, sillä edellisestä oli kulunut varmaan parisenkymmentä vuotta ja osallistuvasta aktiivikaudestakin niin kauan etten sitä muista. Oloni oli kuin tuhlaajapojalla ikään. Päätin olla ”in gognito”, mies vailla menneisyyttä, kosken halunnut ”paineita”, en itselleni enkä peruskurssin vetäjille.
Paikallisessa aluetapaamisessa ostin vanhan Her och Nu lehden vuodelta 2001 ja sitä lueskellessani mieleeni muistui kokemus jonka haluan jakaa. Vuosilukua en muista, Tukholma se kuitenkin oli ja väkeä paikalla tosi paljon.
Pienryhmiin jakauduttiin jonka aihettakaan en muista, minulla oli ”uhrautuva” simultaanitulkki korvani juuressa ja siitä hänelle kiitos.
En muista kuka, enkä muista ihmisten hahmojakaan enää, sitä vastoin muistan miehen ison käden joka lähestyi oikeata poskeani aikeenaan kevyesti silittää sitä ja kun käsi tuli n. 10sm etäisyydelle parkaisin hätääntyneesti ”stop” pysy siinä, ei yhtään lähemmäksi. Käsi vetäytyi.. pyysin lähestymään uudelleen.. sama reaktio.
Kehossani rupesi tapahtumaan kummallista kouristelua sekä selittämätöntä kauhua.
Pyysin hänen kättään vetäytymään kokonaan ja sitten lähestymään tosi hitaasti, reagointirajan ollessa tuo n. 10cm. Pyysin kokeilemaan toiselta puolen, vasemmasta poskesta. Ei mitään.. käsi tuli kosketusetäisyydelle ilman reagointia.
Pyysin uudestaan oikealle poskelle ja nyt vielä hitaammin.. sitten otsalohkooni avautui kokemus jossa olin pikkuvauvana paketoituna lämpimästi vaunuissa talviseen aikaan. Katsoin kauhistuneena miten ventovieras jättikäsi lähestyi silittäen poskeani ja minä vaunuissa huusin kurkkusuorana.
Keho muistaa… vaikka itse emme kaikkea muistaisikaan…
Kertoessani tätä tapahtumaa, kehoni vapisi kuin horkassa ja mikä parasta, läsnäolijat antoivat minulle tilaa sekä varauksetonta rakkauttaan tämän jännityksen purkamiseen. Aina kun purkausaalto oli hiipumassa, käsi lähestyi uudestaan… ja uudestaan ja sitä toistettiin niin kauan kunnes jännitettä ei enää tullut ja käsi sai luvan silittää poskeani.
Kiitän sinua tästä menneestä kokemuksesta sinä jolla oli riittävästi herkkyyttä kuulla parkaisuni ja pysähtyä. Totisesti, kehoni muistaa…
Mauri Rantala, elämäntaiteilija, ihmeiden opiskelija, tutkimusmatkailija
Olin ollut himotupakoitsija ja kaksi askia vihreätä mallua meni ihan sujuvasti päivän aikana. Savuke löysi paikkansa huulieni välistä jo ennen kuin edes pahin rähmä oli pyyhitty pois silmistä.
Turha sanoa ettenkö olisi ”yrittänyt” monenmoisia ja kaikenlaisia lopettamisia. Kaikki pyhät lupaukseni menivät suoraan kankkulan kaivoon melkein samalla hetkellä kuin ne sanoiksi sain laskettua.
Eräänä yönä edellisessä kämpässäni, nukuin parvella jossa koin erittän elävän kokemuksen. Kehoni veteli sikeitä ylhäällä ja minä kuuntelin ystäväni viestiä lattialla seisten. Hän seisoi edessäni lausuen vakavasti ”tulen sellaisesta paikasta jossa sinulle pyydettiin sanomaan, ettei sinun keuhkosi kestä enää kovin kauan.
Hän katsoi tiukasti silmiini ja näki et viesti oli tullut perille.” Sitten hän käännähti, loikkasi ikkunan läpi kadoten kuin..puf..saharaan. Samalla hetkellä silmäni avautuivat parvella ja muistin jokaisen sanan.
Ihmisellä voi olla kaksi puolta: yksi hoitaa haluja ja toinen… lopulta määrää.
Aamusella soitin hänelle ja pyysin ystävällisesti olemaan vastedes sekaantumatta unielämääni sekä pysymään visusti omassa bunkassaan. Sitten kerroin hänelle mitä yöllä oli tapahtunut. Hän kuunteli todeten ettei muista, enkä ole ensimmäinen joka hänen yöllisistä ”työkeikoistaan” on palautetta antanut (ilmiselvästi pimeitä hommia 🙂
Varoitus oli kuitenkin sitä luokkaa, että suhtauduin siihen vakavasti sillä olihan kyse minun keuhkoistani.. Tuli maanantain aamu, laadin koko viikolle päiväohjelman jossa radikaalisti puolitin polttamani tupakat. Kun olin sauhutellut 40, maanantaina kellotin hereillä olon ja poltin vain 20. Tiistaina sama kellotus, savukkeita 10. Keskiviikkona 5, torstaina 4, perjantaina 3 jolloin meni jo naatinnalle. Lauantaina 2 jossa tarkkaa harkintaa et milloin. Su päivällisen jälkeen 1.
Illalla luokseni saapui ystävänainen joka poltteli…vihreätä mallua.. ja illan mittaan tulin kysyneeksi puolihuolimattomasti, saanko.. Sain ja sauhuttelinkin puolihuolimattomasti miltei 10.
Silloin pimahdin, stumppasin röökin ja päätin et tähän kehoon mahtuu vain yksi pomo ja se olen minä. Siihen loppui ilveilypelleily tahtoni kustannuksella.
