Eräs kohtaaminen mieleni näyttämöllä
Kirjoittaja: Mauri Rantala
Tapahtui bussissa palatessani eräiltä messuilta.
Askelsin keskikäytävää kohti bussin takaosaa, bongasin erään vanhan tutun joka nuokkui silmät kiinni penkillään.
Välitön oma ajatukseni oli, ”toivottavasti ei tunnista minua, en halua puhua”.
Kaveri on tuttu jo pitkältä ajalta, kohtaamme satunnaisesti siellä ja täällä puheen ollessa kohteliaan yleistä, livahdin liukkaasti hänen ohitseen.
Istuutuessani bussin takaosaan ajatuskulkuni jatkoi miinusmerkkistä tuotantoaan.
”Toivottavasti tuo ei käännä päätään, ei tule lähelle, ei tule höpöttämään, ei sillä ole yösijaa, kysyy kuitenkin sitä, ja vaikka tunnistin voimallisen kielteisyyteni, mielimyllyni jatkoi…”
Tullessani himaan, huomasin miten reaktioni oli jäänyt vaivaamaan ja ajattelemisella tilanne ei lauennut.
Herätessäni yön unesta uuteen päiväni uneen, havaitsin miten jokin edelleen ”vaivasi vaatien oikaisua”.
Otin ison kirjan eli IOK:n ja sieltä aukeni Opettajan Käsikirjan esipuhe josta lainaan muutamia ajatuksia joilla tajusin minulle ihan oleellisen jutun.
Olin muutenkin pohtinut asetelmaa opettaja kontra oppilas ja kyllä minulle nyt rupeaa avautumaan se ettei pelkkä asioiden lukeminen / pohtiminen johda muualle kuin syvempään uneen ja hymistelevään sädekehäni kirkastamiseen.
IOK:
”Maailma näkee opettamisen ja oppimisen roolit itse asiassa käänteisinä. Käänteisyys on niille luonteenomaista. Näyttää siltä, kuin opettaja ja oppilas olisivat erillisiä, niin kuin opettaja antaisi jotain oppilaalle eikä suinkaan itselleen.
Kurssi korostaa seikkaa, jonka mukaan opettaminen on oppimista, joten opettaja ja oppilas ovat sama. Kurssi korostaa myös opettamista jatkuvana prosessina, jota tapahtuu päivän jokaisena hetkenä ja joka jatkuu myös unen ajatuksissa. Opettaminen on toteennäyttämistä.
On olemassa vain kaksi ajattelutapaa, ja sinä osoitat kaiken aikaa uskovasi joko toisen tai toisen olevan totta. Ja sinun näin tehdessäsi toiset oppivat, samoin sinä itse. Et voi antaa muille kuin itsellesi, ja sen sinä opit opettamalla. Opettaminen vain kutsuu todistajia vahvistamaan sitä, mihin uskot.
Jokaisen tilanteen on oltava sinulle tilaisuus opettaa muille, mitä sinä olet ja miten sinä koet muut. Ei enempää, mutta ei koskaan vähempääkään”
Kun nyt aamusella luin tuon, näin samalla mielessäni mitä opetin/kerroin itselleni eilen. Opetin, etten ole minkään arvoinen, etten ole rakastamisen arvoinen. Olen luullut opettavani muita.
Ei, voin vain opettaa itseäni ja jokainen kohtaamani sinä on minä käänteisenä ja jokaisena hetkenä voin valita joko rakkauden tai pelon.
Kiitos Elämä kun toit kohdattavakseni peilin josta sain nähdä pelokkaan todellisuuteni ja antaa anteeksi itselleni palaten siihen yhteen joka minä Olen.
No, tänään on uusi päivä joten tulen kohtaamaan satoja sinuja eri muodoissa joko rakkauden tai pelon kautta. Kummassa elän, valinta on minun.