Kirjoittaja: Mauri Rantala
Osallistuin kerran kauan sitten yhdelle kurssille Australiassa Brisbanen lähellä, tarkemmin Gold Coastilla. Asuinpaikkamme oli korkeassa tornitalossa ja kämppäkaverikseni siunaantui kaveri joka harrasti kohtuullisesti (omien sanojensa mukaan) käyntejä Casinolla, jos se vain oli mahdollista.
Hän kertoi varaavansa aina tietyn summan pelaamista varten ajatuksella, että jos voittaa, niin hyvä ja jos häviää, niin yhtä hyvä.
Taas yhtenä aamuna kun luennolle piti mennä, kaveri oli silmät ristissä ja kysyessäni, että miten kävi, hän kertoi olevansa hieman voitolla. Heitin ilmaan toisen kysymyksen, että ota minut mukaan jos vielä menet? Hän vastasi myöntävästi.
Tuli ilta jolloin paikalliselle Casinolle taxilla mentiin. Ennakkoon oltiin sovittu pelisäännöt, että kumpi on voitolla, maksaa aterian + kyydin takaisin kämpille. Jo meno Casinolle oli minulle aivan uusi kokemus.
Astuminen sisään valoisaan saliin jossa kimalluksesta ei ollut puutetta. Yksikätiset rosvot seisoivat moniperäkkäisissä riveissään nyt vielä melko hiljaisina kun iltakin vasta lähenteli kymmentä. Muutaman tunnin kuluttua kävikin jo sellainen kilinä et kolina ja lähes jokaisen varressa oli roikkuja anelemassa onnettarelta tippiä parempaa.
Kämppikseni esitteli auliisti erilaisia pelihärveleitä ja kertoi miten ohi purjehtivilta neitosilta sai noukkia ilmaiseksi mitä tahansa juotavaa mitä heidän tarjottimillaan oli. Ruletti oli kaverini suosikkipeli. Sijoituttiin yhden pelipöydän ääreen ja kerroin olevani vain katselijana.
Oli mielenkiintoista seurata miten ihmiset voittivat ja hävisivät ilmeenkään värähtämättä. Minulle käsittämättömiä summia liikkui ees ja taas taukoamatta. Seassa oli pikkupelureita pienten pelimerkkikasojensa kanssa ja näihin ystävänikin lukeutui. Hän oli taasen voitolla..
Kun iltaa oli mennyt jo tovi, hän vinkkasi ”pikkusormellaan”, että tässä sulle pelimerkki, laita se minne tahdot. Laitoin ja hävisin… äkkiä olin hänelle velkaa 200 aussidollaria, mutta sitten onnetar rupesi suosimaan meikäläistäkin. Niin kuin sopimukseemme kuului, maksoin aamuyön aterian sekä kyydin kotiin. Maksoin myös velkani hänelle ja vielä jäi plussaa n. 700 aussia.
Aamusella meitä oli kaksi joilla tulitikut pitämässä silmiä auki. Muutama päivä edellisen jälkeen mentiin uudestaan. Tällöin huomasin miten minulla oli jo laskelmallisuutta mukana.
Huomasin myös, että jos kykenen pitämään täysin yhdentekevänä ajatukseni siitä, että mille nrolle ruletin kuula pysähtyy, useimmiten voitin. Sitä vastoin kun ennakkohaluni oli mukana, hävisin.
Aamun autereessa könysimme jälleen kämpille saman kuvion toistuessa, eli syötiin hyvin, nautittiin aamunkaffit ja kumipyörällä kotiin. Olin plussalla yhteensä 900 aussia. Kieltäydyin enemmästä pelaamisesta, vetosin kohtuullisen hyvään itsetuntemukseeni.
Tehtiin muiden matkalaisten kanssa retki Australian itäisimpään kärkeen Byron Bayhin. Kyseinen BB on varsin tunnettu surffailijoiden keskuudessa ja yhtä tunnettu se on myös lukuisista opaalikaupoistaan.
Tassuni kuljettivat meidät yhteen putiikkiin jossa avulias ei aatu, vaan neitonen ystävällisesti kysyi, että miten voin auttaa? Äännähdin, että maito-opaaleja tahtois nährä. Käytiin melkoinen kivikasa läpi, ei vaan tuntunut osuvan kohdalle. Tai kyllä osui, mutta sellaisissa hinnoissa, ettei meikäläisellä ollut mahdollisuutta.
Tuli paikalle itse isäntä jonka kanssa ruvettiin haastelemmaan. Tony (isäntä) oli ilmiselvässä rakkaussuhteessa opaalehin, sillä niin pehmeän lempeästi hän niistä huasteli. Hän kertoi miten heidän perheyhtiöllään on muutamia opaalikaivoksia ja… äkkiä hänen silmiinsä syttyi aivan erityislämpö. Hän kumartui tiskinsä taakse, otti nyytin joka oli mustaa samettia ja varovaisesti aukaisi sen.
Se mitä sain nähdä, sinkautti meikäläisen ikkunan läpi kauas kadulle ja kun viimein olin takaisin kehossani, edessäni oli varmasti kaikkien opaalien kuningatar. Ei minulla ole sanoja sitä kuvaamaan. Hän itsekin taivasteli onneaan sanoen, että tällä kivellä ei ole hintaa, sen arvo on hinnaton ja tämänkaltainen opaali on jokaisen kaivajan unelma.
Palattiin aiheeseeni uudestaan, että miten hän voi olla avuksi etsinnässäni. Hän esitteli muita hiottuja opaaleja joista yksi erottui ylitse muiden ollen black opal. Mustaopaali jossa valomeri leikitteli kaikissa väreissä tulioranssin hallitessa. Hoito-ohjeena sain uittaa sitä silloin tällöin vedessä ja välttää kovia lämpötilavaihteluita.
Hintaa sille kertyi tonni paikallista, mutta varsinainen yllätys tulikin maasta pois lähtiessä, sillä sain taxfree palautuksena 90, joten ihan oikeasti maksoin siitä 10 aussia sillä loputhan tuli siitä Casinokeikasta.
Mitäpä opin tästä? Uhkapeli kannattaa..joskus.. vaan ei hullu harakankiilto silmissäni..