Kirjoittaja: Mauri Rantala
Sattui hauska kokemus Perun Cuscon lähellä olevassa vanhassa inkojen amfiteatterissa syyskaudella yhdeksänviisi.
Meitä oli Suomesta lähtenyt runsas kymmenisen henkilöä osallistumaan jenkkiguru Solaran isoon tapahtumaan.
Jos muistan oikein, teemana oli ”yksi olento” ja luvassa lukuisia harjoituksia, seremonioita niin sisällä hotelli Cuscon juhlasalissa kuin ulkona inkojen pyhillä paikoilla.
Solaran sekä Sri Jaakon (pehmokarhu) yhteistyö alkoi jo Suomessa aiemmin samana keväänä olleella kurssilla. Ihastus oli molemminpuolista jopa niin, että Solara vaatimalla vaati karhun mukaan tuloa Peruun.
Minun kanttini ei sallinut karhun mukaan ottamista, siksipä ällistykseni olikin melkoinen kun sisään hotlaan tullessani näin silloisen kumppanini selkärepussa Sri Jaakon.
Hän oli tullut omia reittejään pohjoisen kautta muutama päivä myöhemmin. Karhu ulos repusta ja kuin tilauksesta Solara saapasteli ohi. Jälleennäkeminen heidän välillään oli riemukasta katseltavaa. Solara vei karhun mukanaan juhlasaliin, jossa oli alkamassa iso meditaatio.
Hän esitteli porukalle Sri Jaakon, istutti hänet keskelle lattiaa sanoen:
”Sri Jaakko ohjaa tämän meditaation”
…käveli paikalleen ja istui alas.
Monikansallinen joukko ihmisiä eri puolilta maailmaa oli kokoontunut yhteisen innoituksen sekä idean puolesta. Meitä oli n. 150, joukkion aiheuttaessa melkoista hämmennystä Cuscon kaduilla kun lähes kaikki olivat pukeutuneet valkoisiin paikallisten poncho-kauppiaiden tehdessä hyvää tiliä.
Juhlasalissa oli isoja meditaatioita, luentoja 11:11 teemasta, erilaisia herkkiä kohtaamisharjoituksia sekä tunnin välein vaihtuvat energiavartijat.
Salin kulmissa sekä keskellä vastakkain tuolien päällä seisoen urhoolliset vapaaehtoiset ylläpitivät yhä vahvistuvia energioita aina kun sali oli käytössä. Satuin olemaan paikalla kun taas vaihtuvia vapaaehtoisia kyseltiin, oli muutamia yli-innokkaita jotka olivat sitä mieltä, että läpimenojuttu ja hommastahan selvitään mennen tullen.
Sopimuksena oli, että jos rupeaa heikottamaan niin käsi ylös ja vaihto on paikalla. Ei noussut käsiä, sitä vastoin kuului romahduksia, kun nämä läpihuutona nousseet tippuivat yksi toisensa jälkeen. Finskit hätiin ja muutenkin Solara tuntui arvostavan suomalaisryhmämme läsnäoloa.
Tapahtumasta on kulunut aikaa jo sen verran etten enää muista kaikkien paikkojen nimiä joissa näitä ulkoseremonioita tehtiin. Taas yhtenä päivänä pikkubusseilla köröteltiin Cuscosta jonnekin ja siellä jossakin sijaitsi inkojen ikiaikaisen Aurinkotemppelin muruset.
Busseista ulos sekä jonoon järjesty, sitten koko joukko hitaasti askeltaen molemmat kädet ylös siunausasentoon nostettuna vaelsimme vuorten keskellä olevalle seremoniapaikalle.
Solaran esikunta oli ylhäällä muurin päällä ja Solara alhaalla muurin edessä molemmat kädet ylös ojennettuina. Menojen jo jonkin aikaa mentyä, huomasin vasemmasta silmänurkastani miten rinteen yli kapusi mies.
Mies oli auringon ahavoittama ja hän tuli osallistumaan omalla kielellään tähän yhteiseen aurinkotervehdykseen. Vaan eipä sopinut kaikkitietävien raamiin.
Ensin hänet hätisteltiin hieman kauemmaksi kun häiriköksi koettiin. Mies siirtyi oikealle puolelleni, katselin tyrmistyneenä miehen kohtelua varsinkin kun tiesin hänen tietävän.
Hetken kuluttua hänen ilmeensä tuli hyvin vakavaksi sekä surulliseksi. Nopeasti käännähtäen hän lähti reippaasti laskeutumaan alas portaita jotka johtivat isolle toriaukeamalla. Nakkasin karhun kumppanilleni ja juoksin miehen perään.
Kun pääsin alas, tämä mies oli jo melkein katoamassa kujille. Huusin suomeksi jotain… hän pysähtyi ja käännähti samalla tullen lähemmäksi. Katsoimme toisiamme syvälle silmiin ja puhuin suomeksi samalla osoittaen ylös.
Hänen syvät tumman viisaat silmänsä pysäyttivät löpinäni. Äkkiä teimme jonkin ”käsimerkin” jonka osasin, vaan en enää muista, sitten hän laittoi oikean käden sydämelleni ja sanoi ”sinä olet Inka sydämeltäsi” (tiesin sanat, vaan en kielellisesti). Viimeinen viisas katse ja hän oli poissa.
Olin pöllämystynyt tapahtuneesta seisoessani autiolla torilla yksin. Kumppani tuli hetken kuluttua kysyen, että mitä tapahtui kerro.. kerro.
Vastasin etten tiedä samalla kertoen tuon edellisen. Jalkani toimivat nopeammin kuin mieleni, jonkin minussa tietäen enemmän kuin minä.
Muutama päivä myöhemmin toisessa paikassa, olimme jälleen työstämässä ”yhtä olentoa.”
Koko paikalla ollut porukka 144 jaettiin ensin kolmeen ryhmään ja sitten puoliksi, vielä kerran puoliksi ollen 12, ja lopulta niin, että meitä oli kolme jonossa jotka kävelivät ”yhtä askelta” tarkoittaa samaan tahtiin.
Kun se onnistui, ryhmään liitettiin toinen joten meitä oli kuusi. Sitten 12…24…48…96… Oli mahtavaa katsoa miten koko lauma onnistui askeltamaan samaan tahtiin ympäri kenttää lopulta totaalisesti seoten askelissaan…
Harjoituksen päätyttyä olimme pienen ryhmän kanssa kokoontuneet kentän nurkkaukseen. Paikalle saapui vanha intiaanimummo syvään uurtuneine kasvoineen joissa kirkkaat silmät tuikkivat.
Hän juuttui keskellemme ja suuntasi katseensa meikäläiseen samalla posmottaen, että
”vie häneltä terveiset Aurinkojumalalle kun menette Machu Picchulle, muista varmasti.”
En taaskaan tajunnut mitään, paikalla ollut kielitaitoinen suomensi, mutta itse jutusta olin ymmälläni, että miksi ne on mun kimpussa??
Tarkoituksemme oli yöllä tehdä iso Timanttitähtiseremonia ylhäällä Machulla. Ylhäällä ei saa olla yötä, ymmärsin rivien välistä, että jonkin asteista voitelua oli käytetty jotta voimme toteuttaa juttumme.
Porukka oli paikoillaan ylhäällä nurmikentällä odotellen H-hetkeä puolen yön tietämillä muodossa jossa jokainen tiesi paikkansa sekä tehtävänsä. Ilta rupesi pimenemään, ja kirkas tähtitaivas avautumaan. Istuin ponchooni kääriytyneenä johonkin muuriin nojaten, äkkiä välähti salama… sitten toinen, taivaan ollessa kirkas joka suuntaan.
Kuitenkin alle aikayksikön taivas oli vetäytynyt pilveen ja jo tippui muutama pisara… sitten toinen.. ensin tuli tihkusadetta… sitten tuli ääni joka kertoi kohinasta ja kohta kaatosade oli niskassamme.
Samalla taivas repesi mahtavimpaan räiskintänäytelmään mitä oln koskaan kokenut. Seremoniaan valmistautuneet luikkivat häntä koipien välissä kuka minnekin suojaan kentältä joka oli äkkiä muuttunut mutavelliksi.
Ihmiset päättivät tehdä seremonian, mutta Taivaan Ukko Yli Jumala päättikin toisin ja pyyhkäisi yhdellä puhalluksella nuo mahtipontiset ihmiskirput huitsin nevadaan.
Jytinä sekä jylläys kesti aina aamutunneille saakka, koko alue oli vaarallinen liikkua, koska pimeys ja liukkaus kuorruttivat lähes jokaisen joka yritti vessaan päästä, kas kun yli puolella jylläsi mahanpohjassa ihan oma ukkosripuli.
Ennen Machulle menoa, olimme taas yhdessä harjoituksessa amfiteatterissa joka oli esiin kaivettu sekä entisöitävänä. Ryhmän edessä kulki neljän perulaisen musikantin ryhmä välillä rumpujaan pärisyttäen sekä pillejään lurisuttaen.
Jono askelsi kohti auringonkärventämää kattilaa. Kattilan pohjalla jouduin yhden sakaran kärkeen tarkoituksella pitää sen osan energiat kasassa.
Ainoa mitä pystyin pitämään kasassa, oli puristaa kankkujani yhteen etten olisi paskantanut housuihini ja sama ongelma tuntui olevan monilla…. sakaran vartijasta oli tullutkin pakaroittensa vartija…
Niin, mitä opin tästä? Ei o heleppoa olla pyhä sano mauri 🙂