Kirjoittaja: Mauri Rantala

Jos anteeksianto on kaikkien tapaamieni ihmisten perusjuttu, niin sittenhän sillä ei ole väliä kenet kohtaan ja milloin. Olen ymmärtänyt et jokainen kohtaaminen on mahdollisuus mikäli en ole syväunessa eli automatiikalla.

No sitten on nämä jotka jäävät elämäntovereiksi eripituisiksi ajoiksi. Heidän kanssaan (yksi kerrallaan) opiskellaan anteeksiannon jaloa taitoa ja kun yksi on tullut valmiiksi… joko niin, että molemmilla on kokemus et tää oli tässä eikä pimentoon mitään jäänyt, jatketaan matkaa. Tai niin et kumpikin kokee tehneensä parhaansa juuri sen sen hetkisen kumppanin kanssa…ei ole eväitä enempään.., jatketaan matkaa..

No niin, se mikä mua pohdituttaa et jos sen yhden kanssa eheytyminen on tapahtunut eli mikä tahansa muinainen/menneisyyden kipu/murhe on muuntunut nykypäivän rakkaudeksi??

Hmm…tuota noin, taidankin eheyttää vain minua..hitto pääni menee sekaisin..ku tarvitsen siihen myös sen toisen ja mikä saamarin virka sillä toisella on jos koko ajan eheytän minua ja sitä ”toista” ei ole ja kuitenkin on ainakin mun unessa??

Kohtasin tosi mielenkiintoisen jutun josta kiitollinen sinnikkäälle ystävälleni joka kivenkovaan tarjosi tarinaa luonteeni kieroudesta. Olin jo melkein uskomassa siihen kunnes…siunattu Kunneslaki astui kehiin ja sain lyötyä kiilan paksuun sumuuni.

Kautta aikain ja varhaisesta lapsuudestani lähtien mulle on kerrottu minkälainen olen. Jollekin ihastus ja toiselle vihastus, kolmannelle kauhistus, neljännelle järkytys. Jokainen väittää tietävänsä et Mauri on tommonen ja näitä levitellään ”totuuksina”.

No niin, niinhän minäkin olen tehnyt. Minullakin on omaluomat ”totuudet” kanssakulkijoistani joita levittelen herkullisina tarinoina.

Oivallus tuli yhden ystäväni kautta joka kysyi yhdessä ryöpytyksessäni et ”onks toi totta” ”muista et tarjottu maurimalli on luojansa tuote ja kuvastaa häntä joka sulle siitä kertoo.”

Sillä hetkellä ymmärsin ettei mua tunne kukaan ja samaan hengenvetoon tajusin etten minäkään tunne ketään. Ainoastaan omat luomukseni/ kuvitelmani joita pidän heistä totena, ne vellovat mellastaen yhteisessä mielikentässä josta käyn noukkimassa aina sitä mitä kuvittelen tarvitsevani.

Hahhah mikä vitsi ja lopulta ainoa jolle mulla on anteeksiannettavaa olen minä ja luomani tarinat. Minulla ei ole sanoja joilla voin kuvata sitä vapautumisen kokemusta joka avautui tän tajuamisesta…

Ei ole ketään ”tuolla noin” jolle antaa anteeksi..

Tässä on hyvä palata tämän mietintäni toiseen kappaleeseen eli tarvitsen sen toisen jotta joskus tajuaisin etten tarvitse.

Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Ensimmäisen kerran koko elämäni aikana olen täysin omillani ja vapaa. On se helkkaria kun joskus pitää matkustaa kauaks linnoittautua tornipöllön pesään jotta voi olla lähellä.

Kiitollinen…joo 🎆